Ainon ja Einon viimeiset vauhtiviikot yhdessä – katso videolta, kuinka ponivarsat kirmasivat kesällä
"Eino on niin aktiivinen, että se pitää melko pian saada poikaporukkaan. Noista naisista ei oikein mikään sen seuraa enää jaksa", Johanna Vaurio-Teräväinen toteaa tammojen keskellä asuvan vilkkaan oripojan energiamäärää.Shetlanninponivarsat Aino ja Eino huvittavat kasvattajaansa Johanna Vaurio-Teräväistä päivittäin. Niistä nauttivat myös tuhannet Facebookin ja Instagramin käyttäjät, jotka seuraavat hevosten valokuvaamiseen viime vuodet ahkerasti panostaneen eläinlääkäri-yrittäjän tilejä.
Normaalisti hän kuvaa järjestelmäkameralla ja panostaa teknisiin yksityiskohtiin. Arjessa hän alkoi kuitenkin napata kännykkävideoita toukokuussa syntyneistä, eloisista varsoista ja jakoi muutaman.
"Facebookissa alkoi tulla viestiä, että `nämä ovat päivän kohokohta´. Ajattelin, että voin kai niitä sitten jakaa säännöllisemminkin", Vaurio-Teräväinen nauraa.
Facebook-tilillä oli ennestään noin 20 000 kävijää. Määrä on puolitoistakertaistunut alkukesästä.
Viime viikkoina videoita ei ole pukannut aivan yhtä säännölliseen.
"Lunta on niin paljon, että ne seistä möllöttävät tai vain piehtaroivat", ponikasvattaja kuvasi tilannetta Nurmijärven Perttulassa reilu viikko sitten, kun oli saatu taas kerran runsas satsi lunta.
Varsojen energiaa se ei ole vähentänyt. Päinvastoin, varsinkin oripoika Eino alkaa olla niin täynnä latinkia, että se käy sekä kasvinkumppaninsa, äitinsä että pihaton muiden siitostammojen hermoille.
Aino ja Eino ovat lähemmäs 40 vuotta shetlanninponeja kasvattaneen Johanna Vaurio-Teräväisen iltatähdet. Aiemmin kasvatteja on jo hyvän matkaa yli 50.
Viime vuosina hän on innostunut enemmän islanninhevosista. Ponikasvatuksessa on tullut taukoa.
"On ollut huonoa tuuriakin. Yksi varsa kuoli, tosi vaikeiden vaivojen vuoksi hoidettavia varsoja ja muutakin ikävää."
Kaksi vuotta sitten Vaurio-Teräväinen oli rodun alkuperäsaarilla Skotlannin pohjoispuolella tuomaroimassa näyttelyä.
"Voitto meni norjalaiselle miehelle, jolla oli tosi hienoja "shettiksiä". Ne olivat niin mun makuuni".
Kun kasvattaja palasi Norjaan, hän laittoi osan siitostammoistaan myyntiin. "Tottahan sieltä piti ostaa tamma ja astuttaa se. Astutin sitten toisenkin sille kaveriksi", hän kertoo.
Aino ja Eino ovat näiden tammojen jälkeläiset.
Eino syntyi toukokuun puolivälissä ja Aino kymmenen päivää sen jälkeen. Ne ovat viettäneet siitä asti aikaa samassa pihatossa.
Kaksikkoa ei ole vielä vieroitettu, eikä edes siirretty yöksi eri karsinaan emistään erilleen.
"Olen kokeillut vuosien saatossa erilaisia tapoja vieroittaa. Se onnistuu yleensä parhaiten, kun emät hylkäävät varsat vähitellen itse. Lapsetkaan eivät enää siinä kohtaa ole niin kiinni emissään."
Luonnossa laumoina elävillä poneilla tämä tapahtuu ensimmäisen ikävuoden täyttymiseen mennessä.
Molemmat varsat on myyty tuttuihin koteihin.
"Tallissa on jo yksi ori. Kasvatussuunnitelmani eivät ole niin pitkälle meneviä, että haluaisin toisen jalostusorin."
Tammavarsan hän oli ajatellut pitää. "Sitten totesin, että mulla on neljäs issikka tulossa. En haluaisi kasvattaa laumaa vaan ennemmin päinvastoin", hän sanoo viitaten tallinsa toiseen rotuun.
Kaverusten yhteiselämä ei siis jatku enää kovin kauan.
"Eino on niin aktiivinen, että se pitää melko pian saada poikaporukkaan. Noista naisista ei oikein mikään sen seuraa enää jaksa", Vaurio-Teräväinen toteaa.
Nuoret orit tarvitsevat toistensa seuraa. "Jos energia ei pääse purkautumaan oikeisiin asioihin, niistä tulee ongelma. En halua sellaista kasvattajana."
Vaurio-Teräväise n kuvia: @johannavauphotography
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


