Pelolla on vaikutusta

Ravivalmentaja Etta Pakkanen puntaroi kilpailukieltoja ja muita rangaistuksia raviurheilussa. Kuvituskuva. Kuva: Elina Paavola

Ravikilpailutoiminnan päädyttyä rahoitusasioiden ja eläinten hyvinvointikeskustelun myötä suurennuslasin alle, myös erilaisten rikkomusten rangaistuksia ollaan kiristetty ja rikkeisiin suhtaudutaan ehkä entistä vakavammin. Hyvä niin. Viime viikkojen otsikot saivat kuitenkin pohtimaan, millaisia sääntöjä oikein noudatammekaan ja kuka rangaistuksista päättää. Ovatko säännöt samat kaikille ja mikä on riittävä rangaistus?

Rangaistavista toimista ja sanktioista kerrotaan niin ravikilpailusäännöissä, ravikilpailujen rangaistusmääräyksissä kuin lisenssimääräyksissäkin. Tuntuu hassulta, että löytääkseen tiettyjä sääntöjä tai rangaistusmalleja on selattava näistä kaikki. Joissakin tapauksissa on myös käytettävä omaa luovaa päättelykykyä ja soveltamista. Virallisesti tästä päättelykyvystä ja soveltamisesta ovat kuitenkin vastuussa raviurheilun keskusjärjestön Suomen Hippoksen sääntö- ja lisenssivaliokunta sekä hallitus.

Kilpailutilanteisiin liittyvät rikkeet ja sanktiot löytyvät lähes kokonaisuudessaan raviurheilun rangaistusmääräyksistä. Niiden kohdalla yksittäistapausten arviointi jää kilpailutuomariston harteille ja useissa tapauksissa vastaukset löytyvät suoraan määräyksistä. Rapsut ovat siis selkeästi taulukoissa, mutta inhimillinen tekijä tulee esiin arvioidessa sitä, mitkä teot päädytään rankaisemaan.

Ennen kahden valmentajan kilpailukieltokohuja sosiaalisen median mylly painottui ajotaparikkeiden rangaistusten tasapuolisuuteen. Tuomaristoja syytettiin tiettyjen ohjastajien suosimisesta ja sallivammasta linjasta, toisaalta myös tiettyjen ohjastajien tai lisenssiluokkien sorsimisesta ja suurennuslasin alla pitämisestä. Yleinen näkemys tuntui olevan, että paljon ja tietyllä tyylillä ohjastavien ajotapoihin suhtaudutaan lepsummin.

Erityisesti ajokieltojen pituuksien erot aiheuttavat hämmennystä vähän väliä. Ajokiellon pituus riippuu rikkeen vakavuuden lisäksi ohjastajan aktiivisuudesta, eli vuosittain ajettujen starttien määrästä. Ei olisi millään muotoa järkevää, että omalla hevosellaan kahdesti kuukaudessa kilpaileva henkilö ja päivittäin kilpaa ajava ammattiohjastaja lusisivat saman pituiset ajokiellot. Vaikutus harrastajan toimintaan olisi lähinnä harmistus, kun ammattilaisen kohdalla voitaisiin puhua useiden tuhansien eurojen tulonmenetyksistä.

Ajoaktiivisuuden ja rikkeen vakavuuden vaikutuksesta ajokiellon pituuteen on rangaistusmääräyksissä hyvin selkeä taulukko. Omalla tavallani ymmärrän ajatuksen siitä, että tietyt toimintatavat tulisi pystyä kitkemään kokonaan ja rangaistusten pitäisi olla samat kaikille. Taloudelliset vaikutukset tekevät kuitenkin lyhyemmästäkin kiellosta ammattilaiselle niin paljon raskaamman, että henkinen rangaistuskin tuntuu kovemmalta. Samalla rikkeiden toistuvuus voi johtaa sakoista ajokielloksi muuttumiseen tai kiellon pidentymiseen, mikä ohjaa enemmän kilpaa ajavienkin toimintaa hyvään suuntaan.

Vaikka useat rangaistukseen johtavat teot olisi hyvä jättää tekemättä ilman rangaistuksen pelkoakin, on pelolla selvästi vaikutusta. Mielestäni nykyiset rangaistuskäytännöt ovatkin auttaneet ajotapojen siistimisessä, vaikka niitä uutuudenkarheina kritisoitiinkin. Nyt epävarmuutta ja jopa pelkoa lietsovat kahden valmentajan pidempikestoiset kilpailukiellot, joita on yleensä totuttu näkemään lähinnä dopingrikkomustapauksissa.

Ravikilpailujen rangaistussäännöissä valmentajien kilpailukielloista ei säädetä oikeastaan mitään, vaan perusteet kilpailukiellolle tai lisenssin peruuttamiselle löytyvät raviurheilun lisenssimääräyksistä. Näissä tapauksissa Suomen Hippoksen hallitus määrää rangaistuksen ja arvioi sen keston sääntö- ja lisenssivaliokunnan esitysten perusteella. Valmentajan tai hoitajan kilpailukielto koskee oikeutta käsitellä hevosta kaikissa ravitapahtumissa, oleskelua varikkoalueella sekä toimimista ohjastajana ja vastuullisena valmentajana.

Maanantaina julkaistun hallituksen kokoustiedotteen kilpailukieltojen perusteet löytyvät jo ennestään mustana valkoisella näistä lisenssimääräyksistä. Määräysten mukaan valmentajan voi asettaa kilpailukieltoon lain eläinten hyvinvoinnista tai muiden vastaavien eläinten hyvinvointia turvaavien määräysten rikkomisesta, raviurheilun maineen vahingoittamisesta tai muista erittäin painavista syistä, kuten törkeästä tai epäammattimaisesta käyttäytymisestä kilpailutapahtumissa.

Perusteet molemmille ovat siis olemassa. Siitä huolimatta pääsemme käsiksi inhimilliseen tekijään, eli ihmisten arvioon rangaistusten määräämisestä ja pituudesta. Toinen maanantaina kilpailukieltoon asetettu henkilö sai jatkaa toimintaansa täysin normaalisti yli vuoden ajan käräjäoikeuden päätöksen jälkeen valitettuaan tuomiosta hovioikeuteen. Samalla toinen sai sanktionsa Hippokselta ennen asian etenemistä hovioikeuteen. Pidettiinkö eläinten hyvinvointiin kohdistuvaa eläinsuojelurikosta seksuaalista ahdistelua vakavampana vai miksi toimintatapa Hippoksen suunnalta poikkesi näin vahvasti tapauksesta?

Eläinten hyvinvoinnin ollessa etusijalla en voi tuomita tällaistakaan arviointia. Toisaalta seksuaalinen ahdistelu ei ole raviurheilun parissa ensimmäistä kertaa otsikoissa ja mainehaitta on mielestäni merkittävä. Ja eikös mainehaitta aiheudu jo siinä kohtaa, kun tapaukset päätyvät median hampaisiin? Pelkästään sekin oikeuttaisi toimiin lisenssin voimassaoloon liittyen jo ennen prosessin loppua.

Mainehaitta onkin perusteista kaikista häilyvin. Verrataanpa raviurheilun maineen vahingoittamista ohjastajien saamiin rangaistuksiin. Joskus otsikoihin päätyy kielletty ajotapa tai hevosen asiaton käsittely, joka rangaistaan nimensä mukaisesti eikä mediahuomion perusteella raviurheilun maineen vahingoittamisena. Missä siis menee se raja, onko mediamylly rangaistuksen kohteena olevan henkilön omaa syytä vai ei? Tuntuisi villiltä, jos jokainen negatiivinen artikkeli kaatuisi esillä olleen henkilön niskaan.

On todennäköistä, että nämä viimeisimmät kilpailukieltopäätökset tulevat toimimaan tietynlaisina ennakkotapauksina. Suomen Hippos on avannut kanavan, jossa kaikki voivat esittää huolensa hevosten hyvinvointiin liittyen. Näitä tapauksia voisi olettaa nousevan tätä kautta enemmän esiin. Hevosten kovakätisen kohtelun kitkeminen on tärkeää työtä, mutta jättää helposti liikaa liikkumavaraa arvioinnille. On tapauksia, joissa on kyseessä ihan todellinen rike. Sitten on tapauksia, joissa varsa on heittäytynyt pitkäkseen valjaat selässä ja sen annetaan lepäillä hetki paikallaan. Toimiiko rikkeen arvioijana some, Hippoksen henkilöstö vai käräjäoikeus?

Nyt määrättyjen kilpailukieltojen muodostumisprosessiin ja pituuksiin kantaa ottamatta on mielenkiintoista seurata, mihin suuntaan erityisesti raviurheilun maineen vahingoittamiseen liittyvien tapausten arviointi ja rankaiseminen kehittyvät.

Kirjoittaja on ravivalmentaja Ylöjärveltä