Vastuullisuusprojekti kokoaa hyviä hevosenpidon käytäntöjä verkkokyselyllä – hankkeen käynnistyswebinaari on kaikille avoin
Hevosharrastajilla ja hevosalan ammattilaisilla on suora mahdollisuus vaikuttaa vastuulliseen hevosenpitoon jakamalla hyviksi testattuja alan käytäntöjään.
Hevosenpidon vastuullista tulevaisuutta rakennetaan yhdessä alan työtä päivittäin tekevien kanssa uudessa hankkeessa. Kuvituskuva. Kuva: Kimmo HaimiVastuullisuus ja kestävyys ohjaavat hevosenpidon tulevaisuutta ja reittiä tähän rakennetaan uudessa valtakunnallisessa hankkeessa. Hankkeen kehitystyö ei tapahdu tutkijakammioissa, vaan tiekarttaa rakentamaan on kutsuttu niin hevosalan ammattilaiset kuin harrastajatkin.
”Ollaan aiemmissa projekteissa huomattu, että monet hevosihmiset kehittävät hevosenpitoon liittyviä toimintatapoja talleillaan. Monet kokeilut ja ratkaisut eivät kuitenkaan välttämättä leviä alalla laajempaan tietoisuuteen ja käyttöön”, kertoo Vastuulliset ja kestävät hevosenpidon mallit -hankkeessa mukana oleva Marjo Kaivolahti-Koukkari Kpedusta.
Kaikille kiinnostuneille avoin hankkeen käynnistyswebinaari pidetään lokakuun 3. päivänä. Jo nyt on avoinna väylä kertoa hyvistä hevosenpidon käytännöistään hankkeen käyttöä varten.
Hankkeen verkkosivuilla olevasta linkistä voi lähettää omia hyväksi koettuja käytäntöjä sekä ratkaisuja, joilla esimerkiksi helpotetaan tallityötä, lisätään ja edistetään sekä ihmisten että hevosten hyvinvointia ja otetaan ympäristö huomioon. Myös taloudellisesti kestäviä ratkaisuja sekä taudinaiheuttajien talliin pääsyä ehkäiseviä bioturvallisuuden käytäntöjä.
”Toivomme, että hevosenpitäjät kertovat hankkeen kyselyssä pienistäkin hyväksi havaituista toimintatavoista matalla kynnyksellä. Innovatiivisista erilaisista kokeiluista talleilla olemme myös kiinnostuneita”, Kaivolahti-Koukkari sanoo.
”Positiivisista asioita kannattaa viestiä. Asiakkaille ja itselle tärkeät asiat voi valita omassa tallitoiminnassa kehitettäviksi teemoiksi.”
Hän toteaa, että vastuullisuus puhuttaa paljon yrityskentässä, myös hevosalalla.
”Vastuullisuus on iso kokonaisuus, joka nähdäksemme kannattaa ottaa haltuun pienin palasin. Näkisin että vastuullisuudessa on kyse lopulta käytännön toiminnasta ja valinnoista ja siitä viestimisestä.”
Kaivolahti-Koukkari tiivistää hankkeen idean hevosyrittäjän rinnalla toimimiseksi.
”Yhdessä pohditaan, missä jo toimitaan vastuullisesti ja mitkä asiat ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Positiivisista asioita kannattaa viestiä. Asiakkaille ja itselle tärkeät asiat voi valita omassa tallitoiminnassa kehitettäviksi teemoiksi.”
Tiekarttaa rakennetaan hankkeen työpajoissa, joiden Kaivolahti-Koukkari kertoo käynnistyvän ensi vuonna.
”Työpajoissa on tarkoitus tuoda hevosihmisiä yhteen vaihtamaan kokemuksia ja ideoimaan ihan uudenlaisiakin ratkaisuja alan tyypillisimpiin haasteisiin.”
Yhdessä alan toimijoiden kanssa rakennettavan digitaalisen ja interaktiivisen tiekartan avulla hankkeessa tavoitellaan hevosalan työn, talouden, ympäristöasioiden ja niin hevosten kuin ihmistenkin hyvinvoinnin uudenaikaistamiseen.
Hankkeen tavoitteena on, että digitaalisesta tiekartasta tulee hevosyrittäjälle jatkuvaan parantamiseen johdatteleva kehittämistyökalu ja tietopankki. Pitkän tähtäimen tavoitteena on parantaa hevosalan toimintaedellytyksiä, kilpailukykyä ja kannattavuutta sekä vastuullisuutta ja kestävyyttä.
Hanke on Kpedun, Savonia-ammattikorkeakoulun, Työtehoseuran, Hippoliksen, Hevostietokeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen yhteistyönä toteuttama. Osarahoitusta hanke on saanut Euroopan maaseuturahastosta.
Ilmoittautumislinkki 3.10. klo 12.30 alkavaan webinaariin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





