Nordic Kingin Pekka Kaidesoja: Odd Herakles, Månlykke ja Parvelan Retu tulossa - tapahtuman saama arvostus ilahduttaa
Härmän juhannus vaikuttaa tosi kuumalta juuri nyt, sillä ”kaikki” kylmäveristen supervoimat Elitkampenin voittajasta Odd Heraklesista alkaen ovat saapumassa lakeuksille.
Nordic Kingiin saapuminen on sinetöity? Odd Herakleksen ohjastaja Tom-Erik Solberg ja valmentaja Odd Paulsen ottivat Elitkampen-voittajina kutsun Suomeen Pekka Kaidesojalta vastaan Solvallassa. Kuva: Ville ToivonenHärmän Nordic Kingin ”matchmaker” Pekka Kaidesoja oli viikonloppuna Solvallan mahtiraveissa luonnollisesti aktiivisella meiningillä liikkeellä. Kylmäverihuiput ovat aina tervetulleita Pohjanmaalle, ja juuri nyt näyttääkin, että Nordic Kingistä saadaan jopa Elitkampenia parempi kilpailu selvästi pienemmällä ykköspalkinnolla. Elitkampenissa voittaja Odd Herakles kuittasi tänä vuonna miljoona kruunua - Power Parkin kuningas saa 50000 euroa.
”Hurjan vaikuttavaa, että Nordic Kingin tunnettuus ja vetovoima on noussut näiden vuosien aikana (alkoi 2016) aikamoiseksi”, Pekka Kaidesoja myhäilee.
”Pekka Lillbacka on avoimmuudellaan, yritteliäisyydellään ja vieraanvaraisuudellaan saanut ihmeitä aikaan mm. satsaamalla sekä suomenhevosiin että kylmäverisiin. Kaikki toimijat joka puolella ymmärtävät että ollaan vilpittömästi kylmäveriurheilun asialla. Seurauksena tuntuu olevan muun muassa, että saatettaisiin saada aikaiseksi melko hyvät kisat jussina.”
Mitä nimiä on pöydällä tulossa mukaan?
”Parvelan Retu ja Stallone ovat ainakin tällä tietoa tulossa sen perusteella, mitä minun korviini on kuulunut ja mitä keskusteluja on käyty. Kotimaasta yritetän tietysti saada kaikki parhaat. Solvallassa annettiin kutsu Odd Heraklesin omistaja-kasvattaja-valmentaja Odd Paulsenille. Kutsu meni otolliseen maaperään, ja ori on tulossa koko perheen voimin. Stallone antoi kovan haasteen, joten tavallaan viime vuoden H.V. Tuuri-Odd Herakles on saamassa jatkoa.”
”Gunnar Melander oli ainakin ennen Elitkampenia tulossa vahvasti. Hän sai vain Nordic Kinginkin aikana voimassa olevan ajokiellon sunnuntailta, joka voi toki vaikuttaa suunnitemiin. Kuitenkin Melander ilmaisi Solvallassa aika painokkaastikin olevansa tulossa kisoihin.
”Jan-Olov Persson lupasi tulla usean hevosen voimin eri lähtöihin. Millä päälähtöön jäi vielä auki? Tangen Haapin Björn Karlsson lupasi tulla, hänkin useammalla hevosella. Tamma Åsrud Vilja teki hyvän vaikutuksen ja on toisen käden tietojen mukaan mahdollinen. En saanut ihmisiä sen takaa kiinni viikonloppuna, vaikka toistuvasti yritinkin. Hevonen oli karsinassaan, mutta ihmiset juuri niinä hetkinä poissa. Se olisi hyvä hevonen joko Kingiin tai Queeniin.”
”Kokonaisuutena tilanne on herkullinen ja tarjokkaista tällä hetkellä jopa runsauden pulaa. Lähtökohta on mainio.”
Härmän Power Parkin juhannusravit ajetaan perjantaina 24.6. (Nordic Queen päälähtönä) kello 14 ja lauantaina 25.6. (Nordic King) klo 13 alkaen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



