”Mielestäni tämän vuoden Finlandia-ajo vaikuttaa etukäteen hyvin tasaiselle” ‒ Christoffer Eriksson palaa Cokstilen kuskiksi
Elitloppet-voittajalla ajetaan keulasta, jos sinne päästään.
Christoffer Eriksson ja Cokstile vierailivat Suomessa viimeksi vuoden 2020 Kymi GP-lähdössä. Kuva: Terhi Piispa-HelistenYksi sunnuntaina ravattavan Finlandia-ajon rata-arvonnan voittajista oli vuoden 2020 Elitloppet-voittaja Cokstile. Norjassa syntynyt, mutta jo useamman vuoden italialaisomistuksessa kilpaillut ori sai rata-arvonnassa kakkosradan. Yhdeksänvuotias ori juoksee Vermossa ensimmäisen starttinsa tälle vuodelle Pohjoismaissa. Erik Bondon valmennettavan kuskiksi tekee mielenkiintoisen paluun Christoffer Eriksson.
Jägersron valmentajiin lukeutuva Eriksson oli kuskin paikalla oriin voittaessa Elitloppetin. Elitloppetin jälkeen kaksikko sijoittui toiseksi saman vuoden Kymi GP:ssä.
”En ole ollut hevosen kanssa tekemisissä juurikaan sen jälkeen. Se teki kuitenkin hyviä esityksiä viime talvena Ranskassa. Hevonen on varmasti iskussaan saapuessaan Vermoon.”
Christoffer Eriksson ei ole lyönyt lukkoon taktiikkaa sunnuntain osalta. Luonnollista on satsata kakkosradalta starttiin.
”Ajan keulasta, jos pääsemme sinne. Eturivissä on kuitenkin mukana muutama kovaa avaava hevonen. Ori on ilmoitettu etukäteen ilman kaikkia kenkiä. Niinhän se meni myös voittaessaan Elitloppetin.”
Cokstile on yksi meritoituneimmista Finlandia-ajon osallistujista. Voittaessaan sunnuntaina, saisi yli miljoona euroa urallaan ansainnut ori paikan jo kolmannen kerran perättäin Elitloppettiin. Eriksson suhtautuu analyyttisesti sunnuntain lähtöön.
”Mielestäni tämän vuoden Finlandia-ajo vaikuttaa etukäteen hyvin tasaiselle. Mukana on monta tasaisen hyvää hevosta. Cokstilella on hyvät mahdollisuudet olla mukana taistelussa kirkkaimmista mitaleista.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



