Jos tallit olisivat turkistarhoja, tukipaketti olisi jo matkalla

Koronavuosien ja nollakorkoajan tarjoamat auvoisat ajat talleilla ovat historiaa. Kulujen kasvu ja asiakkaiden ostovoiman heikentyminen näännyttävät aiemmin terveelläkin pohjalla olleita hevosyrityksiä. Kuva: Kati Susi

Maatalouden voimakas rakennemuutos ei ole yltänyt hevosalalle asti, vaikka ala tosielämässä on joko suoraan osa maataloutta tai siihen voimakkaasti sidoksissa. Hevostalous perustuu Suomessa yrittäjävetoisuuteen ja vaatii yleensä yksin- tai pienyrittäjältä mittavia pääomia. Ala on hajanainen, yrityskoko pieni ja kannattavuus heikkoa. Hevosalan kehitys junnaa etupäässä pääomien ja yhteiskunnan arvostuksen puutteessa.

On arvioitu, että suomalaiset hevosenomistajat investoivat lajiin noin 160 miljoonaa euroa vuosittain. Hevoset syövät ja käyttävät maatalouden tuotteita ja kaupunkitallien vähemmistöä lukuun ottamatta sijaitsevat haja-asutusalueilla. Tallit lisäävät maaseudun vetovoimaa ja tuovat asiakkaitaan myös maaseudun muiden palveluiden käyttäjiksi.

Hevosalalle viime vuonna tehty vaikuttavuusanalyysi arvioi, että yksi hevonen työllistää noin 0,09 henkilötyövuoden verran. Suomessa on noin 72 000 hevosta, mikä tarkoittaa, että työllistävyysvaikutus on 6 500 henkilötyövuotta. Luku vastaa suuruusluokaltaan lähes Lapin matkailun työllistävyyslukua. Hevosalan välillisten aluetalousvaikutusten kanssa laskettuna hevosten ylläpitoon liittyvät rahavirrat Suomessa ovat vähintään 274 miljoonaa euroa vuodessa.

Hevonen tutkitusti liikuttaa niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Samaisessa Suomen Hippoksen, Suomen Ratsastajainliiton ja MTK:n laatimassa vaikuttavuusanalyysissa on laskettu, että hevosharrastuksen aikaansaamat säästöt nuorten syrjäytymisestä ovat elinikäiskustannuksena 1,6 miljardia euroa. Merkittävä säästö − 30,8 miljoonaa euroa vuodessa − yhteiskunnalle tulee hevosharrastuksen parissa olevien, tarpeeksi liikkuvien henkilöiden terveydenhoitokuluista.

Tällä hetkellä etenkin erilaista hevostoimintaa asiakkaille tarjoavilla talleilla tapahtuu kamalia.

Koronavuosien ratsastusinnostuksen ja nollakorkoajan tarjoamat auvoisat ajat ovat historiaa: kulujen kasvu ja asiakkaiden ostovoiman heikentyminen näännyttävät aiemmin terveelläkin pohjalla olleita hevosyrityksiä. Suuri määrä talleja on jo lopettanut ja vielä suurempi elää kuilun partaalla. Asiakaskato on totta, maksukyvyn romahdus on totta.

Jos tallit olisivat turkistarhoja, tukipaketti olisi jo matkalla.

Olen kuullut lukuisilta ratsutallin pitäjiltä viime kuukausina lauseen: ”En ymmärrä mitä tapahtuu, miten ihmeessä tästä selviää.”

Niin. Miten ihmeessä tästä selviää? Samalla kun hevosten hyvinvointia halutaan ansiokkaasti parantaa, talliyrittäjät taistelevat selvitäkseen jatkuvasti kohoavista kuluistaan. Hevosten hyvinvoinnista ei pidä koskaan tinkiä, mutta väistämättä pelottaa alan yrittäjien jaksaminen ja kyky taistella tilanteessa, jossa tulevaisuuden odotusarvo on negatiivinen.

Ilman hyvinvoivaa hevosenomistajaa ei ole hyvinvoivaa hevosta. Kunpa löytyisi keino turvata sekä hevosten että hevosihmisten hyvinvointi. Ideoita, anyone?

Kirjoittaja on MT Hevosten avustaja ja hevostilan emäntä Pälkäneeltä.