
Veikko-aasin ja kavereiden talliin muutti lauma joulutonttuja
Ensin 17-vuotias Veikko-aasi ei arvostanut jouluvieraita, mutta päätti hetken heinää mutusteltuaan, että ei veikeitä tonttu-ukkoja tarvitse häätää.
Veikko-aasia alkuun hieman mietityttivät tallin sisäänkäynnille muuttaneet joulutontut, mutta heinää mutustellessa mieli rauhoittui. Kuva: Pia SillanpääKokkolan Öjassa Pia Sillanpään kotitalli on pukeutunut jouluun. Sisäänkäyntiä vartioi lauma tomeria tonttu-ukkoja kanervaistutusten ja jouluvalojen ympäröimänä. 13 vuotta omaa pikkutallia pitänyt Sillanpää tapaa koristella tallinsa joulun lisäksi myös pääsiäisenä ja juhannusaikaan.
Tallin emäntä näkee vaivaa somisteiden eteen. Hän kertoo tekevänsä sen lähinnä omaksi ilokseen.
”Touhuan paljon ulkona ja kävelen jatkuvasti tallin lähistöllä. Talli on sellainen oma paikkani ja haluan, että siellä on kivan näköistä”, Sillanpää kertoo.
Tallissa on kaksi vanhaa, koristeellista hellaa, jotka toimivat somisteina ympäri vuoden. Kuva: Pia SillanpääVuosien myötä joulukoristeita on kertynyt sen verran runsaasti, että tänä vuonna uusia ei tarvinnut hankkia, vaan tonttuparaatin rakentaminen onnistui jo olemassa olevilla elementeillä.
Tallin kolmesta asukista eräs ei kuitenkaan heti välittömästi arvostanut punanuttuisia partaukkeleita.
”Veikko-aasi vähän pelkäsi alkuun tonttuja. Se oli hyvin hämmästynyt, että mistä nämä tähän kotiovelle ovat tulleet.”
Sen sijaan tallin kaksi muuta asukkia, islanninhevoset Funi ja Otur eivät ovenvartijoista välittäneet. Hevoseläimistä aasi on kuitenkin lopulta se, joka aina haluaa tehdä lähempää tuttavuutta kausikoristeiden kanssa. Tarkkaan ottaen hampaillaan.
”Veikko on vähän koettanut kanervia maistella. Kesällä aasi pyrkii syömään koristekukat ja välillä kukkapuska on kuin piikkinen siili, kun Veikko on ohi mennessään syönyt kaikki kukat. Kaikki maistuu”, Pia Sillanpää nauraa.
Pias Farmville -nimisellä Facebook-sivulla pääsee seuraamaan Pia Sillanpään elämää öjalaisella tilalla Veikon ja muiden farmin eläinten kanssa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







