Hevosharrastuksen ohjenuorana Elina Mielityisellä on hypätä hevosenkenkiin, eli katsoa asioita hevosen näkökulmasta. Kuva: Elina Mielityisen albumi
Elina Mielityinen on oppinut hyppäämään hevosenkenkiin – kaksosten äiti siirtyi satulasta valjakkoponin ohjaksiin
Valjakkoajoyhteisön lämmin yhteishenki ja valjakkoajossa perinteiden yhdistyminen moderniin hevosurheilulajiin saivat tamperelaisen Elina Mielityisen siirtymään satulasta ohjaksiin.
Elina Mielityinen jälkikasvuineen fiilistelemässä perheen valjakkoponin Bonita Ween vetämissä vaunuissa. Kuva: Jaana HyttinenViestintäasiantuntija Elina Mielityinen on valjakkoajossa seura-aktiivi. Tulevakin viikonloppu kuluu Salossa, Wiurilan kartanon maisemissa sekä toimihenkilönä että kilpailijana valjakkoajokilpailuissa.
Oleellinen osa Mielityisen tulevaa viikonloppua on myös osallistuminen Wiurilan perinneajotapahtumaan sunnuntaina. Tapahtumaan voi kutsun mukaan osallistua millä tahansa turvallisella hevosvetoisella kulkuneuvolla. Tapahtuman idea on, että hevosajopeli ja vaatetus ovat samalta aikakaudelta. Osallistua voi juhlavaunuilla ja -puvussa tai heinäkuormalla ja pussihousuissa.
”Pari vuotta sitten jo kouluikäisenä syttynyt kipinä valjakkoajoon roihahti ilmiliekkeihin, ja nyt treenaan lajia russponini Bonita Ween kanssa. Vihdoinkin on se oma poni, josta aloin haaveilla jo yli 30 vuotta sitten”, kertoo nelikymppinen Mielityinen, joka on nykyään lähes täysin siirtynyt satulasta valjakkoponin ohjaksiin.
Kymmenvuotiaiden kaksosten äitinä hänen roolinsa oman treenaamisen ja valmentautumisen ohella on myös olla poniäiti. Kaksosista toinen ratsastaa ja ajaa valjakkoa, toinen keskittyy hoitamiseen ja tärkeään groomin tehtävään.
Hevoset ovat kuuluneet Mielityisen elämään 9-vuotiaasta lähtien. Ensimmäiseltä ratsastusleiriltä jäi pysyvä kipinä ja rakkaus hevosiin. Aikuisuuden vuodet ovat tuoneet taukoja harrastukseen, mutta palaaminen hevosten läheisyyteen on joka kerralla tuntunut yhtä sykähdyttävältä. Ensimmäinen hoitoponi, shetlanninponitamma Quenti vierailee edelleenkin Mielityisen unissa.
”Treenasin ponivuosieni loppuun asti kilpailut kiikarissa, myöhemmin harrastin koulupainotteisena tuntiratsastajana useammalla eri tallilla. Vietin kymmenen vuotta ulkomailla, ja nämä vuodet toivat myös uusia värisävyjä hevosharrastukseeni, sekä myös syvää arvostusta Suomessa vallitsevaan hevosmiestaitoon ja esimerkilliseen hevosenpitoon.”
Harvoin hevosen kanssa syntyy maaginen suhde ensikohtaamisella, mutta usein se syntyy, kun tekee paljon yhdessä.
Tärkein asia, jonka Elina Mielityinen on hevosen kanssa toimimisesta oppinut, on yhdessä tekeminen, josta syntyy ystävyys ja yhteistyö.
”Harvoin hevosen kanssa syntyy maaginen suhde ensikohtaamisella, mutta usein se syntyy, kun tekee paljon yhdessä. Tekeminen voi olla valjakkoajotreenejä, ratsastusta, ohjasajoa, maastakäsittelyä − muodolla ei ole väliä. Mutta sillä on, että ihminen ja hevonen antavat toisilleen tehtäviä ja palkintoja, vastavuoroisesti tämän yhteisen tekemisen kautta.”
Meilityisen motto hevosharrastukseen on yksinkertainen:
”Hyppää hevosenkenkiin! Eli mieti miten hevonen kokee kunkin tilanteen, ja valitse oma toimintatapasi sen mukaisesti.”
Paitsi hevoset, myös hevosihmiset ovat hänelle harrastuksen suola.
”Iloisin hevoskokemukseni näiltä vuosikymmeniltä on itseasiassa hevosihminen: Ystäväni Eija, jonka kanssa ystävystyimme − mitenkäs muuten kuin yhdessä hevostellen Israelissa 15 vuotta sitten. Aina kohdatessamme pitää päästä vähintään haistelemaan hevosia, missä päin tahansa olemmekin. Hevosurheilulajilla, tyylillä tai hevosen tyypillä ei ole väliä ‒ kunhan mukana on hevonen.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
