Bold Eaglen poika ja Joke Facen veli Hamilton d'Am menestysmies Kimmo Aholalle - ”Mulla oli ranskalaisista vähän erilainen mielikuva, joten tämä oli positiivinen yllätys”
Saarijärvellä treenaava Kimmo Ahola on vahvistanut kaartiaan suvukkaalla ja kyvykkäällä Hamilton d'Amilla.Kimmo Ahola tunnetaan mestarillisena valmentajana, mutta hän on myös merkittävä hevosenomistaja. Ahola johtaa voitoilla mitattuna maan omistajatilastoa. Omistajana hänen tilillään on tältä kaudelta 25 ja valmentajana 28 täysosumaa. Valmentajana hänen oma yhden kauden voittoennätyksensä on 30, ja se syntyi viime vuonna. Kuva: Ville Toivonen4-vuotias Ranskassa syntynyt sukuravuri Hamilton d'Am on liittynyt Kimmo Aholan muonavahvuuteen. Ruuna kulki Saarijärvelle Lutfi ja Adrian Kolgjinin, Bo Westergaardin, Tomas Malmqvistin ja Gordon Dahlin tallien kautta.
Hamilton d'Am on kilpaillut vasta kymmenen kertaa, ja epävarmuus on lyönyt menolle leimaa. Bold Eaglen poika on laukannut kahdeksassa startissaan. Voittoja on yksi ja samoin kakkossijoja. Ennätyksensä 15,3ake Hamilton d'Am runnoi toukokuussa Odensessa. Ruunan voittosumma on vasta vajaat 4 000 euroa, ja tuorein kisa on lokakuun puolelta.
” Raunion Tapanin kautta Hamilton d'Am löytyi. Ruuna tuli tänne keskiviikkona. Se on järkevä ja viisas hevonen. Mulla oli ranskalaisista vähän erilainen mielikuva, joten tämä oli positiivinen yllätys. Tuo kisa, missä Hamilton d'Am meni ennätyksensä, oli iso näyttö sen kyvyistä. Ruuna kiersi kolmatta rataa ensimmäisen kierroksen ja pääsi vasta sitten johtavan rinnalle”, Kimmo Ahola kehuu.
Periyttäjätamma Kalmie Melodyn pojan Hamilton d'Amin emälinja herättää mielenkiintoa. Ruunan isoveli Joke Face voitti Ruotsin Derbyn ja 5-vuotiaiden Euroopan mestaruuden. Kansainvälinen tähti tienasi urallaan yli 7 miljoonaa kruunua. Joke Face periytti yhteensä 226 jälkeläistä.
”Suvullisesti Hamilton d'Amilla on mahdollisuudet pidemmällekin. Katselin, että emästä ovat kaikki olleet juoksijoita. Usein kun tämänkaltaisille hevosille antaa aikaa, niin ne syttyvät”, Ahola pohtii.
Radoilla ei tulokasta nähdä vielä lähiviikkoina.
”Ajoin Hamilton d'Amilla keskiviikkona lyhyesti, ja kyllä siinä jonkunlainen työmaa on edessä. Merkkejä oli ilmassa siitä, miksi niitä laukkoja on tullut. Terveydentilassa on sanomista, ja suuntaa sain, mistä lähteä ratkaisua hakemaan. Kyllä sen jo ostaessaan tiesi, että haasteita on enemmänkin. Haasteena tämän nimenomaan otan. Hamilton d'Amin voittosumma on kykyihin nähden pieni, ja jos saan ruunan kuntoon, niin sillä on kyllä kapasiteettia pärjätä”, Ahola sanoo.
Hänen tallinsa tähti Thai Profit on kilpaillut viimeksi helmikuun lopulla. 9-vuotias ruuna voitti tuolloin Kavioliiga Grand Prix'n. Rasitusvaivat ovat pitäneet Thai Profitia sivussa radoilta.
”Nyt ruuna on ollut kuukauden normaalissa treenissä. Se oli välillä kolme kuukautta ajamatta, mutta kunto ei tuntunut kadonneen sinä aikana mihinkään. Tarkkaa päivää en osaa sanoa, milloin Thai Profit palaa kisoihin. Se voi olla joulukuussa, mutta voi mennä pidempäänkin”, Ahola kertoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


