Johtopaikka kiinnostaa Daniel Wäjerstenia Esprit Sisun kanssa Seinäjoki Racessa
”Paljonhan riippuu siitä, kuinka lähtönopeita sisäpuolelta lähtevät suomalaiset ovat”, pohtii ohjastaja-valmentaja lauantain taktisia kuvioita.
Esprit Sisu ansaitsi viime vuonna lähes kaksi miljoonaa kruunua. Suurin voitto oli 750 000 kruunun arvoinen STL Open voitto Solvallan kriteriumviikonlopulta. Kuva: TR Bild/ Lars JakobssonKovaa nousua ruotsalaisilla valmentajamarkkinoilla tekevä Daniel Wäjersten ohjastaa ensimmäistä kertaa urallaan Suomessa Seinäjoella lauantaina.
”Viime vuonna J.H.Mannerheim kilpaili kahdesti Suomessa. En itse päässyt silloin paikanpäälle. Mielenkiintoista päästä ajamaan Ruotsin rajojen ulkopuolella.”
Wäjerstenin Sundsvallista reilun 90 hevosen valmennustallista matkaavat perjantain aamulautalla Uumajasta Suomeen Seinäjoki Raceen osallistuva Esprit Sisu sekä stayerlähdössä mukana oleva Algot Zonett. Wäjersten aikoo ajaa kummallakin suojatillaan ilman kenkiä.
Suuremmat menestysodotukset ovat päälähdössä mukana olevan Esprit Sisun kanssa. ”Se on nyt saanut kaksi starttia alle tauon jälkeen. Se tuntuu kotona hyvälle. Odotan mielenkiinnolla lauantaita. Se näytti viime syksynä riittävänsä kovimmissa Ruotsin lähdöissä.”
Wäjersten ei ole päättänyt lopullista taktiikkaa viitosradan saaneella suojatillaan. Hän näkisi kuitenkin mielellään valmennettavansa johtopaikalla.
”En ole vielä ehtinyt syventyä lähtölistaan tarpeeksi hyvin. Esprit Sisu lähtee kovaa, viime vuonnakin se otti johtopaikan Sundsvall Open Trotissa.”
Johtopaikka ei ole kuitenkaan pakkomielle Wäjerstenille.
”Esprit Sisulle kelpaa myös selkäjuoksu. Paljonhan riippuu siitä, kuinka lähtönopeita sisäpuolelta lähtevät suomalaiset ovat.”
Viime vuonna seitsenvuotiskaudellaan lopullisen läpimurtonsa Ruotsin huipulle tehnyt Esprit Sisu kilpaili alku-uransa Svante Båthin valmennuksesta käsin. Puolitoista vuotta sitten Esprit Sisu siirtyi pitkään Båthin Sundsvallin yksikköä vetäneen Wäjerstenin valmennukseen. Ruunan arki ei muuttunut käytännössä lainkaan.
”Ostin Svante Båthin tilan Sundsvallista. Esprit Sisu oli asunut koko ikänsä tilallamme. Sen hoitaja siirtyi palvelukseeni, ja ruunan karsinapaikkakaan ei vaihtunut. Valmennuksessa teimme pieniä muutoksia.”
Algot Zonett osallistuu viidentenä T75-kohteena ravattavaan stayer-lähtöön. 20 metrin takamatkan nelosradalta starttaava ruuna on tehnyt tänä vuonna yhden startin. Suurempia voitonodotuksia ei Wäjerstenilla ole.
”Se vaatii varmaan jokusen startin lisää ollakseen ihan parhaimmillaan. En usko nelosradan tuottavan ongelmia. Olisin tyytyväinen sijoitukseen kolmannen sijan tietämillä.”
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



