Hevoset

Hevosopistolla suunta vaikeuksien jälkeen parempaan, sanoo hallitusta johtava Laura Airaksinen – uusi toimitusjohtaja on nimitetty

Suomen suurimman hevosalan oppilaitoksen ja valmennuskeskuksen toimitusjohtajana aloittaa alkuvuodesta Heli Kivimäki-Manner.
Sanne Katainen
Terveysalan yrityksen toimitusjohtajana työskentelevä Laura Airaksinen tarttui Hevosopiston hallituksen johtamiseen ristiriitojen keskellä. "Rakkaudesta lajiin halusin olla mukana. Hevosopistolla on äärimmäisen tärkeä tehtävä hevosalan yhteiskunnallisena vaikuttajana." Hän on kotoisin maatilalta Kangasalta ja hevosten pito jatkuu tilalla edelleen.

Hevosopiston tilanteeseen on etsitty viime kevään jälkeen selvyyttä johdon vaihduttua niin hallituksessa kuin toimihenkilöiden puolella lähes täysin.

Ongelmien kierre pulpahti julki vuosi sitten, kun joukko työntekijöitä kanteli omistajille johtamisen ongelmista. Tilanne johti myös omistajien välien kiristymiseen.

Hallituksen puheenjohtajaksi maaliskuussa valittu Laura Airaksinen näkee syksyn lyhenevien päivien keskelläkin, että valoa alkaa kajastaa.

"Suunta on nyt parempi."

Hevosopisto on yksi Suomen hevosalan kulmakivistä. Maan suurin hevosalan oppilaitos tuottaa ainoana kaikkia ammattitutkintoja. Valtakunnallinen valmennuskeskus tarjoaa eri lajien valmennusta ja järjestää alueellisia, kansallisia kuin kansainvälisiä ratsastuskilpailuja.

Airaksinen tunnisti täysin ryhtyvänsä vaikeaan tehtävään ottaessaan omistajien pyynnöstä koulutusyhtymän ohjat ristiriitojen keskellä.

"En tiedä, olenko yltiöoptimisti, mutta haluan nähdä vaikeiden asioiden yli tulevaan. Toki on kysymyksiä, jotka pitää ratkaista mutta se on sitten vain tehtävä yhdessä."

Koulutusyhtiön omistavat valtio, Suomen Hippos ja Suomen Ratsastajainliitto sekä alueen kunnat, Forssa, Jokioinen ja Ypäjä.

Näistä myös valtio on luvannut palata hallitukseen ja seutukunnan edustajien kanssa on käyty keskusteluja. Forssan kaupunki on kyseenalaistanut menettelyt, joilla edellinen toimitusjohtaja-rehtori Pauliina Mansikkamäki erotettiin (FL 9.11.).

Airaksinen tuo haastattelussa esiin sen, että kaikilla on vahva tahto siihen, että Hevosopisto jatkaa työtään niin opetuksen kuin urheilun saralla.

"Kyllä tämä tästä järjestyy. Asioita ei muuteta hetkessä. Osa vaatii enemmän puurtamista ja välilä rohkeaakin vääntämistä", hän toteaa haluamatta kommentoida yksityiskohtia.

Laura Airaksisella on pitkä liike-elämän kokemus, jonka hän haluaa antaa Hevosopiston hyväksi.

Hevosopisto on hänen arvionsa mukaan yhdessä pitkän historiansa haastavimmista vaiheista, kun yhtä aikaa pitää uudistua ja saada yli puoli vuosikymmentä tiukoilla ollut talous kantamaan pitkäjänteisemmin.

Pandemia iski sitten mahdollisimman haavoittuvaan kohtaan.

Myönteisestä suunnasta kuitenkin kertoo, että koronarajoitusten purettua Hevosopistolla saatiin vietyä läpi ratsastuksen eri lajien Pohjoismaiden mestaruuskisat ja useita kansallisia kilpailuja.

Kilpailuissa on nähty yli 6 000 kilpailusuoritusta, mikä on melkein tuplasti enemmän kuin vuosi sitten pandemian kurittaessa toimintaa.

"Palaute, joka on minulle tullut henkilöstöltä, kilpailijoilta ja valmentautuvilta sekä kävijöiltä, on ollut hyvää. Onnistumiset ovat tuoneet oikeanlaista henkeä kaikille, myös sille isolle vapaaehtoisten joukolle, joka on mukana tapahtumien järjestelyissä", Airaksinen summaa.

Edeltäjiensä toimintaa Laura Airaksinen ei halua arvostella. Hevosopiston hallitusta johti maaliskuussa pidettyyn yhtiökokoukseen asti Thomas Stenius. Vanhasta hallituksesta mukana on enää kaksi jäsentä.

"Tulevaisuuden ratkaisevat elementit ovat ne, mitkä ovat nykystrategiassakin. Kysymys on ennen kaikkea siitä, miten ne painottuvat keskenään, kun kaikkea ei voi ratkaista kerralla", hän muotoilee.

Kiinteistöjen korjausvelka on yksi kysymyksistä, joka on herättänyt ainakin Ypäjällä tunteita.

"Rakennuksia ei voi eriyttää toiminnan osalta kokonaisuudesta. Mutta katse ei saisi liikaa lukittua korjausvelkaankaan."

Kiinteistöihin otetaan yhtenä kokonaisuuden osasena kantaa, kun uuden strategian painotuksia lähdetään muotoilemaan. Kun uusi toimitusjohtaja aloittaa, päivitystyö pääsee vauhtiin.

Uutena toimitusjohtajana aloittaa alkuvuodesta Heli Kivimäki-Manner.

Hän toimii DanHatchin toimitusjohtajana. Mynämäellä toimiva yritys kasvattaa broilertuotantoon untuvikkoja. Aiempaa kokemusta hänellä on rehuteollisuudesta, maatalouskaupasta sekä pieneläinklinikka Verkavetin toimitusjohtajana. Lisäksi hevosala on hänelle tuttu oman ratsutallin pidon kautta.

Laura Airaksisen mukaan valinnassa painoivat Kivimäki-Mannerin monipuolinen ja laaja johtamiskokemus hevosalaan liittyviltä toimialoilta, kokemus muutoksen johtamisesta ja ratkaisuhakuisuus.

Koulutus- ja valmennuskeskuksen ympärillä voidaan perustellusti puhua hevosklusterista, joka on koko seutukunnalle merkittävä.

"Näen, että Hevosopistolla ja sen ympärillä on erittäin hyvä alusta hevosyrittäjyydelle. Kaupallisen toiminnan kehittäminen on siksi keskeistä", Airaksinen perustelee.

Yksi ero toiminnassa on kuitenkin selvä. Toimitusjohtaja saa rinnalleen rehtorin, kun viimeksi nämä kaksi vaativaa ja työlästä tehtävää oli yhdistetty.

Rehtorin tehtävän haku on vielä auki ja valintaprosessi siten kesken.

Lisäksi hallituksen ja toimivan johdon tueksi perustetaan asiantuntijaryhmä. Omistajien näkemystä saadaan näin pitkin vuotta eikä vain kerran vuodessa yhtiökokouksessa.

Ryhmä ei ole vielä järjestäytynyt.

"Seutukunnalla ja kahdella lajiliitolla on keskeinen rooli siinä, että saadaan kehityksen kaari koulutuksen ja urheilun tulevaisuuteen näkyviin", Airaksinen painottaa.

MT Hevoset
Lue lisää

Hevosopiston ahdinko jatkuu edelleen – hiljaisuuden alla kuplii

Esteratsastajien ulkokilpailukausi huipentuu viikonloppuna Pohjola Grand Prix -finaaleihin Hevosopistolla

Hevosopistolle kritiikkiä huutokauppavarsan myöhäisestä poisjäännistä: "Kysymys ei ole myyntiprovision menetyksestä, vaan asiakkaiden ja toisten myyjien arvostuksesta"

Hevosopistolla ylimääräinen kokous: Forssa palasi hallitukseen, valtiokin tekemässä saman

MT Hevoset