The Bosses Lindy astumaan Kivisaaren Oriasemalle
Seija ja Kari Korte myivät tilansa ja astuttelevat Kivisaaren Oriaseman nimissä tällä kaudella ennakkotiedoista poiketen Mikkelissä Veikan kartanon tiloissa. Kuva: Anu LeppänenViime viikolla kaupan kohteena ollut siitosori The Bosses Lindy vaikuttaa tulevan kauden Elimäellä.
The Bosses Lindyn omistussuhteet muuttuivat, kun Kuisla-Yhtiö Oy myi siitä puolikkaan Martti Ala-Seppälän MAS Breeding Oy:lle. Nyt selvillä on myös oriin uusi sijoituspaikka, joka on Kivisaaren Oriasema Kouvolan Elimäellä.
"Ori on jo tässä meillä, se tuli hienossa kunnossa", Kivisaaren isäntä Kari Korte kiittelee. "Mielenkiintoinen ori, ja meille hyvä paikkaus, kun Juliano Star jouduttiin lopettamaan. The Bosses Lindyn kanssa tammamäärää joudutaan todennäköisesti rajoittamaan jonkin verran, että sperma riittää varmasti kaikille asiakkaille."
Seija ja Kari Kortteen sekä Martti Ala-Seppälän yhteistyö on jatkunut jo lähes parikymmentä vuotta. Tulevalla kaudella MAS Breedingin oriista Kivisaarella astuvat The Bosses Lindyn lisäksi myös Il Villaggio, Jontte Boy ja Citation Lindy.
"Maken kanssa on tehty yhteistyötä melkein meidän oriasematoiminnan alusta asti, ensin Kemppitallin kautta ja sitten MAS Breedingin kanssa. Tulevalla kaudella kaikki oriit ovat hänen, ja meillä on hoidossa myös valtaosa hänen Suomessa olevista siitostammoistaan", Kari Korte kertoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


