Kriteriumin sankari jättää Kuopio Stakesin väliin
Michaela Borupin (kuvassa) ja Mathias Furuhjelmin silmäterä Run For Royalty koettaa paluuta Pekka Korven kipparoimana. Vuoden 2017 Kriteriumin voittanut ori kisaa tänään Teivon Toto5-avauksessa. Kuva: Anu LeppänenGlenn Kosmos Memorialissa epäonnistunut Run For Royalty ei kilpaile viikon päästä lauantaina ajettavassa Kuopio Stakesissa.
Viime syksynä Kriteriumin voittanut Run For Royalty laukkasi Glenn Kosmos Memorialin ensimmäisessä kaarteessa. Valmentaja Mathias Furuhjelmin mukaan jo tuolloin oli melko selvää, että Kuopio Stakes jää väliin.
"Hevonen ei ollut sellainen kuin piti. Meno ei ollut rytmikästä", Furuhjelm kuvailee. "Käytin sen keskiviikona Jarno Kauhasella tutkittavana, ja löydökset olivat ihan selvät. Sen molempia etupolvia ja toista takapolvea hoidettiin, eli Kuopiossa ei ajeta missään tapauksessa."
Furuhjelm kertoo nivelpiikitysten olleen Run For Royaltyn elämän ensimmäiset.
"Jossain vaiheessa näitä on pakko hoitaa, ja tavallaan nyt oli oikeinkin hyvä hetki sille. Hevonen tsekataan vielä parin viikon päästä uudestaan ja kilpaa ajetaan vasta sitten, kun kaikki on kunnossa", hän painottaa. "Kuopio Stakes on kivikova kisa, kun siinä ajetaan kaksi mailia samana päivänä, ja se jätetään väliin ihan hyvillä mielin. Jos olisi yritetty ajaa niin kovaa kisaa tässä vaiheessa, olisi koko kesä voinut olla pilalla. Nyt katsotaan rauhassa eteenpäin."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


