
Hevosen yllättävä ja kärttyisä käytös voi kieliä mahahaavasta – Bloggaaja Aada Lätti: "Tiesin, että Champ on oikeasti hirveän kiltti"
Mahahaava muutti Champ-hevosen käytöstä. Yleensä kilpailutilanteissa yhteistyöhaluisen oldenburg-ruunan vaiva oireili esimerkiksi pystyyn hyppimisenä.Hevosen maha on modernissa maailmassa koetuksella.
Valtaosa valmennettavista kilpahevosista kärsii jonkinasteisesta mahahaavasta.
"Se on yllättävän yleinen", kertoo hevossairauksien erikoiseläinlääkäri Kati Niinistö.
Taustalla on eläimen fysiologia.
Ihminen erittää maha- eli suolahappoa vain ruokailun yhteydessä. Hevosella sitä erittyy 24 tuntia vuorokaudessa.
Mahan yläosa on pinnaltaan kuin ihmisen ihoa: se ei kestä hapanta mahanestettä. Rehu suojaa mahalaukun yläosan pintaa. Sen takia karkearehun kuten heinän tasainen saanti on hevoselle tärkeää.
Hevosen kävellessä hapan neste ei nouse mahan aralle alueelle, mutta jo ravissa niin voi käydä.
Syksy ja hevosten palaaminen laitumelta on hevosklinikoilla kiireistä aikaa.
"Jos on ähkyä ja epämääräisiä oireita, ruvetaan katsomaan aika yleisesti mahahaavaa. Syksyllä tyypillisin ongelma on hiekkakertymä suolessa", Niinistö mainitsee.
Kisoissa Champ nousi ennen vesiestettä takajaloilleen ja kieltäytyi toisinaan tyystin liikkumasta.
Mahahaava voi muuttaa hevosen käyttäytymistä voimakkaasti.
Suositun hevosbloggaajan Aada Lätin Champ-hevonen alkoi eräänä keväänä käyttäytyä kummallisesti.
Se kieltäytyi sarjaesteen toisella osalla, mikä oli yhteistyöhaluiselle oldenburg-ruunalle epätavallista käytöstä.
Champ kuvattiin ja vatsassa havaittiin hiekkaa. "Champille annettiin psyllium-kuuri, mutta oireet jatkuivat", Lätti kertoo.
Mahahaava voi oireilla monin tavoin. Yksi oire on kosketusaristus. Hevonen saattaa kiukutella, kun sen satulavyötä kiristää. "Tyypillisiä ovat myös toistuvat, lievät ähkyt", Niinistö kertoo.
Myös Champ alkoi suhtautua satulan laittoon ja kupeidensa klippaamiseen ärtyisästi.
Kuten ihmisilläkin, todennäköisesti vaiva on myös kivulias. "Hevonen ei vain näytä sitä. Oireet ovat yksilöllisiä", Niinistö kertoo.
Champin outo käytös jatkui. Tarhassa se kaivoi maahan kuoppia ja karsinassa peruutti takaseinää vasten.
Kisoissa se nousi ennen vesiestettä takajaloilleen ja kieltäytyi toisinaan tyystin liikkumasta.
Lätti alkoi epäillä mahahaavaa.
"Tiesin, että Champ on oikeasti hirveän kiltti hevonen."
Aktiivitallilla Porvoossa hevoset saavat heinää automaattiruokkijan avulla kahdeksan kertaa päivässä. Sopiva määrä olisi hevossairauksien erikoiseläinlääkäri Kati Niinistön mukaan antaa karkearehua päivittäin vähintään kolmesta neljään kertaa. PR-tallin käytäntö kuulostaa hänen korviinsa hyvältä ratkaisulta. toim.huom: kuvassa ei ole automaattiruokkija, vaan vapaan heinäruokinnan alue. Kuva: Jaana KankaanpääJos hevosella epäillään mahahaavaa, sille voidaan määrätä ihmisilläkin käytettävää Antepsin-valmistetta, jonka sisältämä sukralfaatti muodostaa mahalaukun pinnalle suojaavan kalvon. Se toimii kuin laastari.
"Jos hevonen näyttää tulevan siitä onnellisemmaksi, on parempi mennä tarkempiin tutkimuksiin", Niinistö valottaa.
Kipulääke ei auta, vaan todennäköisesti pahentaa mahahaavaa.
Myös Lätti kokeili Champilla Antepsin-kuuria. Sen syötyään hevonen oli taas enemmän oma itsensä. Champin ruokahalu ei kuitenkaan palannut ennalleen, joten se vietiin lopulta tähystykseen.
"Tähystyksessä näki, että haava oli päässyt pahaksi."
Kaikkiaan mahahaavaa hoidettiin puoli vuotta. Sen jälkeenkin Champille annettiin Antepsin-kuuri kisojen yhteydessä.
Hevonen voi parantua mahahaavasta itsekseen joskus jopa muutamassa viikossa. Se tarvitsee kuitenkin riittävästi hyvälaatuista karkearehua. Myös stressin välttäminen on eduksi, Niinistö sanoo.
Paras keino ehkäistä mahahaavaa on eläinlääkärin mukaan huolehtia, että hevosella on vatsantäytettä.
Huonon heinäkesän jälkeen täyte voi olla esimerkiksi hyvälaatuista olkea.
"Ruokinta on kaksiteräinen miekka: osa hevosista on lemmikkejä, jotka eivät tarvitse niin paljon energiaa."
Kun Champ ei ollut enää kipeä, se oli hyppäsi jälleen mielellään. Aada Lätille tapaus on opettanut varovaisuutta.Vuonna 2016 julkaistun suomalaistutkimuksen mukaan myös rotu vaikuttaa mahahaavojen yleisyyteen: tanskanpuoliveriset olivat suomenhevosia alttiimpia mahahaavalle.
Toisaalta muut tekijät kuten talliympäristö saattoivat vaikuttaa tuon tutkimuksen tuloksiin.
Myös se, että hevosella on monta eri ratsastajaa ja käsittelijää, oli tutkimuksen perusteella selvä riskitekijä.
Lätti epäilee, että juuri stressi altisti Champin mahahaavalle.
Sen karsina sijaitsi paikassa, johon kuului paljon hälyä. Myös kaurapitoiset rehut saattoivat vaikuttaa, Lätti pohtii.
Mahahaavaa voi osittain pitää modernin hevosen vaivana. Vanhasta teurasmateriaalista ei löydy siitä merkkejä, Niinistö kertoo.
Mahahaavaa on alettu ymmärtääkin paremmin vasta hiljattain. Mahalaukun yläosan haava on mahahaavoista yleisin.
Myöhemmin tutkijat havaitsivat, että mahahaavaa löytyy myös mahalaukun alaosasista. Se on kummallista: alaosan pinnan pitäisi kestää vatsahappoja.
"On kysymysmerkki, miksi mekanismi pettää."
Yhtenä tekijänä on pidetty kipulääkkeiden yliannostusta. Muutoksia aiheuttavat määrät ovat kuitenkin poikkeuksellisen suuria. Lisäksi riskinä Niinistö mainitsee stressiperäiset verenkiertohäiriöt.
Yleisyydestään huolimatta mahahaavan kanssa ei ole leikkimistä, Niinistö painottaa.
"Muutaman hevosen olen joutunut mahahaavan takia lopettamaan. Toista hoidettiin yli vuosi ja toista melkein vuosi eivätkä ne vastanneet lääkitykseen."
Lätille tapaus on opettanut varovaisuutta. Uuden hevosensa Maroccon kanssa hän pyrkii välttämään stressiä ja liian tärkkelyspitoisia rehuja.
Champ on sittemmin myyty ja ilman mahahaavaa se on taas oma hyväluontoinen itsensä.
"Champ on uudessa kodissaan hirveän pidetty hevonen."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

