MAS Archien kausi jatkuu
Heinäkuussa Eugen Pylvänäisen Muistoajon voittaneen MAS Archien kausi jatkunee vielä Kasvattajakruunun merkeissä. Kuva: Anu LeppänenPorin St. Legeristä lämmityksen jälkeen pois jäänyt MAS Archie ehtinee vielä Jyväskylässä reilun kahden viikon päästä ajettaviin Kasvattajakruunu-välieriin.
Ikäluokkansa eliittiin kuuluva MAS Archie joutui viime lauantaina Porissa jäämään viime hetkellä pois St. Legeristä, kun ravi ei ollut lämmityksessä kunnossa. Nelivuotias kävi tänään Teivon klinikalla tutkittavana, ja hevosesta ei löytynyt isompaa vammaa.
"Onneksi ei ollut esimerkiksi hankositeessä mitään, vaikka sitä vähän pelkäsin", omistaja-valmentaja Pekka Mäkelä huokaisi. "Polvia ja vuohisniveltä hoidettiin, etuvuohisessa oli eniten sanomista. Varoaika on pari viikkoa ja kun Kasvattajakruunu-välieriin taitaa olla 15 päivää, niin sinne on tarkoitus yrittää."
Viime vuonna vuoden parhaaksi kolmivuotiaaksi valittu MAS Archie voitti heinäkuussa St. Michel-sunnuntaina avoimen nelivuotislähdön, mutta ei ollut Derbyn aikaan parhaimmillaan. Mäkelä on tyytyväinen, että jätti St. Legerin ajamatta.
"Se meni lämmityksessä aika könkkää ja oli varmasti viisainta, ettei ajettu sitä lähtöä. Onneksi nyt ei löytynyt isompaa vaivaa."
MAS Archien lisäksi Mäkelällä on tätä nykyä kaksi muuta hevosta: kaksivuotias Iraklis (i. Lucky Chucky) ja Ypäjän huutokaupasta hankittu 1,5-vuotias MAS Divine (i. Il Villagio).
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


