Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Nurmosella sataprosenttinen viikonloppu - Midnight Hour radoille marraskuussa?

    Midnight Hour ja Iikka Nurmonen hallitsivat ensimmäistä välierää keulasta. Kuva: Anu Leppänen
    Midnight Hour ja Iikka Nurmonen hallitsivat ensimmäistä välierää keulasta. Kuva: Anu Leppänen 

    Jalkavammasta toipuva Midnight Hour tähyää kilparadoille jo ensi kuussa. Tallikaverit tekivät vahvaa tulosta jo viime viikonloppuna.

    Kaudella 2017 komeettanousun tehnyt ja mm. Åby Stora Prisin ja St Michelin voittanut Midnight Hour on ollut heinäkuusta saakka tauolla. Ruunalla todettiin St Michelin jälkeen lievä hankosidevamma, jota se oli parantelemassa seitsemän viikkoa omistajansa Veijo Kumpulaisen luona Pihtiputaalla.

    Vamma on parantunut vauhdilla, ja hevonen palasi kolmisen viikkoa sitten Maaningalle Ossi Nurmosen valmennukseen.

    "Midnight Hour on todella hyvällä mallilla ja virkeä", Nurmonen kiittelee. "Sillä oli Veijon luona iso laidun, jossa se velipoikansa kanssa käveli varmaan kymmeniä kilometrejä päivässä. Midnight Hour oli niin virkeä ja liikkui paljon, että jalka parani jo siellä."

    Nurmosen mukaan Midnight Hourilla on ajettu rauhallisia kolmentuhannen metrin hiittejä, jotka se on selvittänyt helposti.

    "Hevonen on niin kovaluokkainen, ettei se väsy tällaisista treeneistä ollenkaan. Annetaan sille kuitenkin vielä aikaa. Sillä on ajettu pitkiä hiittejä, mutta hitailla vauhdeilla. Jatketaan näin vielä muutama viikko, mutta marraskuussa varmaan aletaan ajaa kilpaa", Nurmonen suunnittelee.

    Tallilla kulki viime viikonloppuna lujaa. Nurmosen valmennettavat kilpailivat viikonvaihteen aikana viisi kertaa ja tuloksena oli yhtä monta voittoa. Perjantaina Killerillä voittivat Roberto Diver ja Pam Hallover, sunnuntaina Lappeenrannassa Roberto Diverin lisäksi M.T. Kitty ja Proud Of The Queen.

    "Kaikki meni tällä kertaa putkeen ja hevoset olivat erityisen hyviä", Nurmonen iloitsee. "Siihen olin erityisesti tyytyväinen, että ne tekivät kovia lopetuksia. Jos oikein kellotin, M.T. Kitty tuli viimeiset 800 metriä 09-vauhtia ja siitä takasuoran se sylkäisi vielä kovempaa."

    Ossi ja Tiina Nurmosen lisäksi tallin tiimiin liittyivät tänä syksynä Iina Palojärvi ja Tiina Turunen, kun Nurmosten tytär Katariina muutti Joensuuhun opiskelemaan. Viime viikolla Nurmosilla kunnostettiin myös valmennuspaikkoja.

    "Ehkä hevoset menivät sen takia hyvin, kun olin kolme päivää ajamatta hevosia", Ossi naurahtaa. "Tulossa on uusi vesikävelytyskone, jota varten piti valaa ja lisäksi on tehty pehmeää hiekkarataa."

    "Nyt on yksi neljänsadan metrin upottavalle hiekalle tehty suora valmis, siinä on kävelytelty vastuskärryillä. Katsellaan, miten maa ja hiekka käyttäytyvät. Pehmeällä alustalla treenatessa on ideana saada hevonen puuskuttamaan ilman kovavauhtista ajoa. Silloin jalat ja lähinnä etupolvet eivät rasitu niin paljoa, mikä sopii erityisesti aikuisille hevosille."

    Viikonvaihteen voittajilla on tarkoitus jatkaa säännöllistä kilvanajoa talvellakin. Ossin itsensä omistama M.T. Kitty siirtyy myöhemmin tulevaisuudessa siitostammaksi.

    "Se ei väsy treeneissä, mutta on starteissa nopea", valmentaja kuvailee. "Kitty saisi olla jonkun sentin isompi, se taitaa olla 154-senttinen. Neljänkymmenentuhannen euron voittosummalla se on joutunut välillä vähän turhan koville. Edellisestä voitosta oli aikaa, mutta tamma taisi olla seitsemän kertaa kakkonen siinä välissä. Joskus se on viimeisellä sadalla metrillä vähän laiskotellut, mutta Lappeessa se kiri tosi kovaa."

    Roberto Diver puolestaan pudotti viikonlopun aikana tulostaan roppakaupalla. Killerillä se paineli voittotuloksen 17,4 ja Lappeessa kahta päivää myöhemmin jo täyden voltin 15,5-aikaan. Sen voittosumma on nyt 3330 euroa ja Nurmonen korostaakin, että ruuna on nykysarjoihinsa kova tekijä.

    Lappeenrannan kolmas voittaja Proud Of The Queen oli nuorempana Tommi Kylliäisellä, mutta on nyt palannut 5-vuotissyksynä radoille Maaningalta käsin.

    "Sillä oli viime vuonna loukkaantuminen ja tammaa on laitettu nätisti, mutta sillä on kestänyt ajaa kilpaa. Tamma vielä parantaa, kun siltä riisuu jossain vaiheessa kenkiä. Proud Of The Queenilla on myös tarkoitus ajaa talven läpi kilpaa."

    Perjantaina Killerillä ylivoimavoittoon lasketellut Pam Hallover (i. Andover Hall) on Nurmosille tärkeä hevonen, sillä se jäi Hallo Pamelan ainoaksi jälkeläiseksi. Urallaan 187 841 euroa tienannut Hallo Pamela oli Nurmosen uran merkkihevosia.

    "Pamelakin meni vasta vanhempana tosi hyvin ja jännä nähdä, minkä verran Pam Hallover venyy. Killerillä se lopetti viimeisen tuhannen 1.13. Sillä oli nelivuotiaana kintereessä luunmurtuma, jonka takia se kausi meni pieleen. Pam Hallover on kovakapasiteettinen hevonen", Nurmonen korostaa.