Harper Hanover nostaa palkintoaan - Seinäjoelta lippu Solvallaan
Solvallan Elitloppet-viikonlopun stayerkisa Harper Hanoverin lähtö on nostamassa profiiliaaan. Seinäjoki Race -päivän pitkä matka puolestaan tarjoaa voittajalle menolipun kyseiseen Harpersiin.
Don Williams ja hoitajansa Johanna Kyläkoski Solvallaan? Harper Hanoverin lähtö voisi olla oriin leipälaji. Kuva: Terhi Piispa-HelistenHarper Hanoverin lähdön palkinto on nousemassa miljoonaan kruunuun ja sen luokitus UET:n kalenterissa group I -tason kisaksi. Suomesta voi päästä mukaan kyseiseen kisaan muutenkin, mutta yksi tie on Seinäjoki Racen stayerlähdön kautta. Jo viime vuonna oli sovittu, että Etain Royal Stayerin voittaja saa paikan Harper Hanoverissa, mutta korona tuotti välivuoden Seinäjoen kisoihin ja suunnitelma siirtyi. Nyt se on toteutumassa.
Korona söi Harper Hanover -kisaakin. Viime vuoden ykköspalkinto oli 500000 kruunua, eli siitä ykkönen tuplaantuu, mutta sitä edeltävinä vuosina oteltiin jo 900000:sta. Seinäjoen stayerlähdössä voittaja saa puolestaan tänä vuonna 10000 euroa. Pääkilpailussa Seinäjoki Racessa ykkönen on 70000. Lippu Solvallaan nostaa kuitenkin mukavasti Etain Royal Stayerin profiilia. Se saattaa tuoda kovia nimiä mukaan sekä kotimaasta että ulkomailtakin.
Yksi tuollainen kova nimi voisi olla Don Williams, vaikka se eilen Vermossa saikin taipua William Birdlandin kirin edessä.
"En kaipaa mitää selitystä asialle, kaverin hyvä hevonen tuli vain ohi, ja sillä siisti", Markku Nieminen tuumaa.
"Kyllä se varmasti taas Don Williamskin jonkun lähdön vielä voittaa. Kyllä me Seinäjoellekin tähdätään Don Williamsin kanssa, mutta mihin lähtöön, on tietysti vielä vähän auki? Ja tähdätään Solvallaankin. Sellaiset ravit menevät jo elämyspuolelle, vaikka nythän ei välttämättä Solvallassa ole taas yleisöä lainkaan. Harper Hanovers sopisi Donille tehtävänä. Noilla matkoilla se on vahvimmillaan. Toisaalta se joutuu 40 metriin siellä, mistä on kyllä tosi vaikea voittaa sitä kisaa, mutta kyllä me siihen mukaan haluttaisiin silti. Doni voi päästä mukaan pisteilläkin. Tai sitten haetaan pilettiä juuri Seinäjoen kisasta. Aika näyttää."
Toinen Niemisen tallin hevonen, jolle voi eilisen Vermonkin perusteella ennustaa ruusuista jatkoa, on Willow Pride.
"Tamma on kyllä kehittynyt koko ajan, niin kuin olen vähän toivonut ja aavistellutkin. Siinä on paljon tosi hyvän hevosen ominaisuuksia, ja ajattelen, että tämä voisi olla jonkinlainen läpimurtokausi, ainakin kotimaan tasolla. Willow Prideä on ollut hyvä tehdä, kun siinä on ollut paljon ainesta, ja omistaja on malttanut mielensä. On saanut rakentaa ihan rauhassa."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


