Kuningatarkisa alkoi Akaasian tahtiin
ROVANIEMI. Kuningatarkilpailun avausmatkan voitti keulasta Akaasia. Kolminkertainen ravikuningatar Saaga S osoitti olevansa iskussa, Huimariina puolestaan laukkasi.
Dramaattisin käänne oli heti lähtöhetkellä, kun Huimariina otti auton takaa laukan ja jäi porukasta. Kärkipaikasta ottivat yhteen Akaasia ja Virin Camilla, joka ei onnistunut riistämään keulaa Akaasialta vaan jäi johtavan rinnalle.
Akaasian rauhoitettua keulassa matkavauhtia, ratkaisun teki Risto Tupamäki Niemen Cecilian kanssa kierrättäen tammansa johtavan rinnalle. Kolmannen radan veturiksi lähti 900 metriä ennen maalia kolminkertainen ravikuningatar Saaga S.
Loppusuoran taisto oli tiukka, mutta Markku Hietasen ajama Akaasia piti loppuun saakka pintansa ja voitti ajalla 25,4/2100a. Saaga S oli mainio ja jyräsi pitkällä kirillä kakkoseksi ennen Virin Camillaa. Akaasian takana pussissa ollut Ryti-Tyttö oli neljäs.
"Oli ajatus, että otan Huimariinan eteen, mutta se muuttui hovissa", Markku Hietanen kertasi voittajahaastattelussa. "Pala mentiin lujaa alussa, mutta ei se sillä lailla huolestuttanut. Lopussa Akaasia pikkuisen odotteli, mutta hoiti homman. Mikkelin startti oli aika kaukana ja tamma on varmaan seuraavassa startissa terävämpi."
Huimariina eteni laukkansa jälkeen porukkaan mukaan ja oli loppusuoralla hyvävoimaisen oloisena vailla kiritilaa. Marj-Lovviisa ei myöskään päässyt kirimään vapaasti.
Videolinkki kuningatarkilpailun avausmatkaan
Lisää pääkilpailuista myöhemmin Ravinetissä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



