Amerikan suomalaisvarsat kohtaavat Breeders Crownissa
Myöhään perjantaina Harrah's Hoosier Parkin radalla Andersonissa Indianassa ajetaan perjantaina ja lauantaina Breeders Crownin karsintoja eri ikäluokissa oriille tai ruunille ja tammoille erikseen.
Petri Salmela valmentaa muun muassa avauskohteen varmaa Leave Your Sox Onia. Salmelalla on monta muutakin rautaa tulessa Bodenin Toto86-kierroksella. Kuva: Anu LeppänenMolemmissa ravuri-ikäluokissa, kaksi- tai kolmevuotiaissa, on suomalaismielenkiintoa - varsinkin oriiden puolella. Kaksivuotiaissa perjantaina ensimmäisessä oriiden ja ruunien versiossa Esa Pehkosen ja Kim Vörlinin AMG Stablen osaomistama In Range (Bar Hopping) starttaa uloimmalta seiskaradalta. Tim Tetrick ohjastaa tuttuun tapaan Marcus Melanderin valmennettavaa taistossa finaalipaikoista ja 12500 dollarin ykköspalkinnosta karsinnassa.
Kakkoskarsinnassa on jopa "suomalaismatsi", kun ikäluokan tappioton Åke Svanstedtin valmentama Captain Corey (Googoo Gaagaa) kohtaa Kemppi Stablen osittain kasvattaman Veneraten (Love You). Captain Coreyssa on suomalaisomistusta Petri Salmelan ja Kenneth Liljamaan myötä.
Kolmevuotiaissa oriissa ja ruunissa starttaa lauantaina ensimmäisesessä karsinnassa ykkösradalta Elina Laakkosen Emp Invest Oy:n kasvattama ja omistama EL Ideal (Muscle Hill). Svansted valmentaa ja Andy Miller ohjastaa viime startissaan Kentucky Futurityn kakkosen napannutta oritta. Palkinto on kaikissa ikäluokissa kaikissa karsinnoissa sama.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


