Ravivihjeet: Suurmestaruus huipentaa lauantain vauhtijuhlat Mikkelissä
St Michel -viikonloppu käynnistyy upeilla 75-karkeloilla. Suurmestaruus-lähdössä on kaikki parhaat paikalla ja vauhti tulee olemaan hurjaa.
Jokivarren Kunkkua ohjasti viime vuoden Suurmestaruudessa Olli Koivunen, nyt rattaille asettu Suur-Hollolassa orin kakkoseksi taiteillut Jukka Torvinen. Kuva: Terhi Piispa-HelistenH.V.Tuurista on leivottu tämän kauden näytöillä yksi kuninkuuskilpailun suurimmista suosikeista. Kaksi niukkaa tappiota maailman parhaalle kylmäveriselle ei himmennä lainkaan liinaharjaisen oriin kilpeä, päin vastoin. Yleisö on ottanut sympaattisen hevo-sen omakseen ja se lähteekin Mikkelin Suurmestaruus-lähtöön selvänä suosikkina.
Ori kilpailee ennakkotietojen mukaan kengät jalassa, joten aivan optimi varustus sillä ei lauantaina ole. Siksi lähdin varmistusten tielle.
Jokivarren Kunkku teki Jokimaalla upean juoksun ja sijoittui Parvelan Retun takana toiseksi Suur-Hollola-finaalissa. Ori lähtee kovaa ja saa asemat läheltä kärkeä.
Viimeistä kauttaan kilpaileva ikinuori Camri on voittanut kilpailun vuosina 2016 ja 2017. Mikkelin kilpailussa se lopetti käsittämätöntä 13-vauhtia ja Härmässä se sijoittui hienosti kolmanneksi.
Lähdön tasoa kuvaa hyvin se, että Lissun Eerikki, Evartti ja Jämsän rata-ennätyksen uusiksi pistänyt Välkyn Tuisku eivät mahtuneet mukaan systeemiin.
Mikkelin vihjesysteemin varmana toimii Tommi Kylliäisen tallin Listas Minttu. Se voitti Lappeenrannassa helposti johtavan rinnalta.
”Riihimäellä yritin ajaa hevosella ilman sekkiä ja se kompasteli koko matkan. Viimek-si muutettiin varusteita ja hevonen oli hyvä. Mikkeliin kevennetään vähän etupään kengitystä ja laitetaan jenkkikärryt perään. Hevonen tuntuu kotona oikein hyvältä ja matka suosii. Uskoisin että se pystyy hyvissä olosuhteissa jopa alle 14-tulokseen”, kertoi Tommi Kylliäinen.
Viikon Varma: Toto75-5 / 3 Listas Minttu
Kiri Suomen debyytissään lopun 12-vauhtia. Lappeenrannassa eteni alussa johtavan rinnalle ja puristi siitä helpon voiton. Näytti hienolta.
Viikon Väistö: Toto75-3 / 11 Staro Miami
Huonosta arpaonnesta kärsinyt huippu tamma on jälleen arvottu takariviin. Mikkelin maililla sieltä ei ole helppo voittaa.
Viikon Idea: Toto75-6 /11 Staro Moschino
Tiedossa on ylivauhtinen kiihdytys, jos Roberto Diver puolustaa keulat. Kimmo Aholan suojatti pystyy voittamaan, jos avaus venyy pitkälle.
Toto75-vihje
Lähtö 1: 2,3,7,8 (6,1)
Lähtö 2: 9,5,7,3,10 (2,4)
Lähtö 3: 3,1,6 (2,11)
Lähtö 4: 3,4 (5,6)
Lähtö 5: 3 Listas Minttu (1,9)
Lähtö 6: 3,5,11 (9,1)
Lähtö 7: 2,3,5 (6,7)
1080 riviä x 0,05e = 54,00 euroa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


