Vieremän Toto75-varman kuulumiset: "Pitkä matka passaa Vernantolle"
Maria Vinkan valmentama ja Hannu Hietasen ohjastama Luna De Paris on yllätysvalmis. Kuva: Anu LeppänenViikon Toto75-järjestäjärata Vieremä väistää jättiläistapahtuma Elitloppetia ja ajaa vuoden pääravinsa vasta ehtoolla. Toto75-peliaika umpeutuu noin kello 19:30.
Mielenkiintoisella kierroksella vihjesysteemi valetaan voittamisen jalon taidon osaavan Vernanton ja kanuunakuntoisen Gute Bandin varaan.
Jälkimmäisen tallikaverissa Maleconissa ja kauden avauksessaan lähtölaukan jälkeen liki äänivallit rikkoen liikkuneessa Little Bossissa on myös varma-ainesta.
Arto Komulaisen Vernanto sortui viimeksi alkumatkasta laukalle.
”Sateen pieksemä rata oli kuoppainen ja aiheutti haparoinnin. Samalla hetkellä ori säikähti ohi suhahtanutta vastustajaa, ja siitä seurasi sitten laukka”, valaisee Komulainen.
Raviremmin päälle saatuaan Vernanto viiletti loppumatkan vallan mainiosti ja ennätti kolmantena maaliin. Jälkeenpäin juoksu kuitenkin hylättiin pitkän laukan vuoksi.
”Ori on hyvässä iskussa, mutta ei aivan parhaimmillaan. Vernanto on talvitauon jäljiltä vielä pikkuisen pulska.”
Asetelmat puoltavat Vernantoa, ja keulapaikka on vaalean komistuksen ulottuvilla. Vastustajista vakavin, väsymätön Juiseri, on takamatkalla. Lisäksi Juiseri oli tauoltapaluustartissaan kuin tulisilla hiilillä, ja laukkoja tuli useampaan otteeseen.
”Pitkä matka passaa Vernantolle. En nyt varmasta tiedä, mutta kyllä ori kaikille lapuille kuuluu.”
Komulainen on vähentänyt viime aikoina kengitystyötään ja lisännyt valmennuspuolta.
”Ikää kun tulee, niin kengittäminen alkaa käydä raskaammaksi. Koetetaan nyt touhuta ammattitreenarina. Seitsemän hevosta on tallissa”, Komulainen kommentoi.
Vieremäläisen kalusto on mielenkiintoinen. Painopiste on suvukkaissa suomenhevosissa, niin kilpailuiässä olevissa kuin varsoissa.
”Valmennettavat ovat mieluisia. Kolmevuotiaat I.P. Maine ja Renato treenaavat lupaavasti. Hyviä ovat myös kaksi- ja yksivuotiaat.”
Lähtö 1: 4,6,1 (3,8)
Lähtö 2: 2,4,10,3,8,1,5 (9,6)
Lähtö 3: 8,6,2,4 (12,7)
Lähtö 4: 3 Vernanto (8,1)
Lähtö 5: 7 Gute Band (2,5)
Lähtö 6: 5,7,4,2,9 (6,8)
Lähtö 7: 3,9,2,12 (10,1)
1680 riviä x 0,05 euroa = 84 euroa
Toto75, lähtö 5: Takarivin lähtöpaikka on korostettu riesa salama-avaaja Tapiro Jetille
Toto75, lähtö 5: Gute Band on ollut erinomainen tuoreimmissa starteissaan. Nyt on täysosuman aika.
Toto75, lähtö 3: Luna de Paris lähtee liukkaasti. Riviään reippaampi tamma voi vaikka voittaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


