Parvelan Retu entisellään - astutuskuvioissa vielä epävarmuutta
Parvelan Retu treenaa täyttä häkää kohti kautta 2021. Mitään mutkia juoksemisessa ei valmentajansa Petri Laineen mukaan ole ollut. Viime vuoden suosituimman siitosoriin astutuskausi sen sijaan on vaarassa.
42, 86, 72 ja 90, siinä Petri Laineen viime vuosien voittoprosentit valmentajana. Hänen treenattavansa ovat ravannet tänä vuonna kymmenen kisaa. Voittoja on tullut yhdeksän, ja lisäksi plakkarissa on yksi kakkossija. Kuva: Anu LeppänenParvelan Retu astui viime kaudella kilpailemisen ohessa Sillanpään oriasemalla 26 kilometrin päässä kotoaan. Lähes uskomattoman uran avauksen tehnyt nuori ori sai 101 tammaa asiakkaaksi. Täksi kaudeksi Petri Laineella ja kumppaneilla oli suunnitelmissa, että astutushommat hoidetaan kotitallissa, mutta korona on tuonut siihenkin suunnitelmaan mutkia matkaan.
Selvitetään Parvelan Retun ja valmentajansa Laineen tilanne kotonaan Orivedellä juuri nyt. Onko paha paikka?
"No ei ole, nyt on aikaa jutella", Petri Laine aloittaa.
"Olin eilen pienessä hammasoperaatiossa, ja on määräykset ottaa tämä päivä rauhassa. Vaikka ehkä pitää iltapäivällä käydä tallissa katsomassa, onko ajohommia kuitenkin."
Mikä on viime kauden suosituimman suomenhevosoriin astutuskirjan tilanne?
"Ori laihtui runsaista kuljetuksista viime kaudella, ja päätimme, että se saa hoitaa hommat ensi kaudella kotona, ja teemme sellaiseen toimintaan vaadittavat järjestelyt. Saku Mikkola hoiti astutushommat Sillanpään oriasemalla ensiluokkaisesti, mutta kuljetukset sinne rassasivat. Vanhemman tyttäreni oli tarkoitus osallistua siittola-avustajakoulutukseen, mutta siitä ilmoitettiin hiljan, että homma on koronan vuoksi peruttu tältä vuodelta."
"Nyt pitäisi saada asia järjestymään jollain toisella tavalla, mikä kuvio ei ole vielä varmistunut. Ilmoittautuneita tammoja on 20, mutta olemme kertoneet heille, että ei ole varmaa, astuuko Retu lainkaan tällä kaudella. Jos astuu, aloitamme vasta kesäkuussa. Jos toiminta nimittäin lähtee täällä kotitilalla käyntiin, täytyy ensin vähän harjoitella meidän ratsuori Lastun Lekalla, että osataan kaikki kuviot, ennen kuin aletaan ottaa Retulle tammoja vastaan. Siinä ei auta olla harjoittelumielessä liikkeellä, sillä niitä tammoja voi olla sitten kerralla enemmäkin tulossa."
Jos ette astuta lainkaan, niin siitähän tulee teille iso taloudellinen tappio.
"Ehkä näin, mutta hevosen paras on tärkein asia. Päätimme, että emme halua kuljetella oritta astumaan tällä kaudella. Jos se asia ei järjesty muulla tavalla, niin sitten ei. Retu on antanut meille jo niin paljon iloa ja hyvää, ettei viitsi ajatella pelkästään rahaa. Ja muutenkin hevosen paras on aina lähtökohta. Katsotaan nyt, miten tilanne lopulta etenee."
Millainen kuusivuotias Parvelan Retu tällä kaudella 2021 nähdään?
"Toivottavasti hyvä - lupaavalta vaikuttaa. Kaikki on ainakin treenin suhteen mennyt täysin suunnitellusti. Talvi on ollut jopa selvästi viime talvea parempi pohjien ajamiseen. Syyskuun Porin kisan jälkeen Retu oli reilut pari kuukautta vapaalla. Ajettiin sillä kerta viikkoon, mutta kuitenkin. Nyt on ajettu pari kuukautta pohjia, parinkymmenen kilometrin lenkki joka toinen päivä. Hevonen tuntuu hyvältä, kuten se on aina tuntunut. Ei sitä ole esimerkiksi koskaan tarvinnut hoitaa jaloistaan. Kerran ennen Derbyä kävimme varmuuden vuoksi klinikalla, kun se oli kolhinut tarhassa vähän itseään ja kenkä oli lähtenyt. Polven alla oli nestettä, mutta silloinkaan ei ollut aihetta huoleen lopulta."
"Oriin luonne on kanssa ihan kymppi. Nuorempi 13:n vanha tyttäreni voi sen huoletta viedä tarhaan ja viekin. Se voi hirnahtaa tammoille, mutta sen voi taluttaa käytävää ihan rauhassa - on se niin fiksu ja mukava. Yksi hyvä puoli siinä on myös se, ettei se vaadi kovin kovaa ajoa ennen startteja. Vauhti on siellä sisällä. Kahdesti olemme käyneet koko uran aikana radalla hiitillä ja ajaneet jotain 40-vauhtia lopettaen ehkä 34. Se kestääkin varmaan paljon paremmin, kun maksimitehoisen ajon voi säästää kilpailuihin."
Jos siitoskausi jää kokonaan väliin, voisiko se tarkoittaa osallistumista Kuninkuusraveihin?
"Tosi epätodennäköistä se on. Ei koskaan pidä sanoa ei koskaan, kun sitä ei tiedä, mitä maailmassa tapahtuu. Ja olisihan sellaiseen mahdollisuus lähteä varovaisella taktiikallakin, hakemaan kokemusta. Mutta erittäin todennäköisesti unohdetaan se tältä vuodelta. Kauden olisi tarkoitus lähteä liikkeelle viimeistään Porin 24.4. Satakunta Seniorista. Avoimien lähtöjen kovia tulee vastaan aikanaan, mutta ei niitä kaikkia kovia lähtöjä ole pakko joka kerta ajaa. Suur-Hollola ainakin on tavoitteena, kun siinä saadan 20 metriä tasoitustakin kovimpiin. Hevonen itse saa määrätä tahdin. Kyllä se on niin kova ollut, että luotetaankin sen kykyihin ja hyvältä tosiaan tuntuu. Tällaista kultakimpaletta pitää pyrkiä myös vaalimaan."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


