
Quick Vald vahvistamaan Jukka-Pekka Kauhasen lämminveriarsenaalia - Säihkeen Sähinää odotellaan radoille
Seitsemänvuotias kova kilparuuna Quick Vald, 11,4, muuttaa Ylä-Savoon Jukka-Pekka Kauhasen talliin. Tallin suomenhevoskyvyistä samanikäistä Säihkeen Sähinää odotellaan pian radoille.Matias Salon tallissa vahvaa työtä viimeiset kaksi kautta tehnyt Quick Vald (Classic Photo) on siirtymässä Jukka-Pekka Kauhasen valmennukseen. Näin tapahtuu tosin todennäköisesti vasta seuraavan startin Kuopiossa 14.5. jälkeen.
”Quick Valdin osaomistaja astuttaa tammansa Säihkeen Sähinällä, ja siinä tuli aika sattumalta puhetta Quick Valdista, ja että se saattaisi olla myytävänä”, Jukka-Pekka Kauhanen kertoo.
”Meillä on kuuden hengen porukka, joka on hakenut starttihevosta jo jonkin aikaa, jolle se nyt tulee. Quick Vald on hyvässä vireessä, vaikka sitä tosi epäonnisesti ei oikein näe taulusta. Siksi ei nyt muuteta mitään ennen Kuopion raveja ja Esa Holopainenkin saa jatkaa rattailla, kun tuntee hevosen tosi hyvin. Se on lisäksi vähän persoonallinen tapaus. Siitä ruuna todennäköisesti sitten jää uuteen paikkaan. Se on kova rehti kilpahevonen ja oikein mielenkintoinen nyt meille.”
Tästä pääset Quick Valdin kilpailutietoihin.
Mitä talliin muuta kuuluu?
”Sähkeen Sähinällä oli tarkoitus jo aloittaakin Lahdesta, mutta sille tuli ihan pikkuharmi ja vähän jouduttiin siirtämään alkua. Kuitenkin se treenaa hyvin, ja hyvin pian olen ilmoittamassa.
Tässä linkki Säihkeen Sähinän uran tietoihin.
Pärjääkö seuraavat starttiin ilmoitetut hevoset?
”Vieremällä perjantaina lähinnä Mountain Maddox (T4-2) on mahdollinen. Sillä tähdätään Ilkka-ajoon jatkossa. Oulussa lauantaina Koskelan Akselilla (T75-5) on nyt sellainen asetelma ja vastus, että se voisi juoksun onnistuessa vaikka voittaa.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




