Lexus Dream Finlandia-ajon viides suomalainen
Unelmasta tuli totta: Lexus Dream sai paikan perjantain neljäs syyskuuta 75000 euron ykköspalkinnon Finlandia-ajoon. Sen valmentajalla Markku Niemisellä on kova paikka myös illan derbykarsinnoissa.Vaikka ruuna otti itselleen harvinaisen laukan Helsinki-ajossa viime viikolla, se onnistui silti antamaan näytön, jolla päästiin mukaan "isoon kisaan". Ruuna ponnisti vielä taktiikkajuoksussa neljänneksi, vaikka jäi siis alussa lyhyellä matkalla tosi paljon. Lexus Dream on voittanut tänä kesänä Killerin Eliitin ja Porin Kultaloimen, mutta silti kaudessa on ollut lievä pettymyksen maku.
Keväällä se oli tyrkyllä Elitloppetiin, mutta näyttö ei riittänyt. Sen jälkeen sekä Kymi GP että St Michel olisivat kiinnostaneet, mutta lippua ei irronnut, joten Finlandia-kutsusta voidaan sanoa: lopussa kiitos seisoo. Mikä parasta, viime viikon keskiviikon esityksen perusteella todellinen huippuisku on löytymässä.
"Kyllä näin on", Markku Nieminen painottaa.
"Kesän paras juoksu, ilman muuta. Ruuna oli vain niin menossa siinä alussa, ettei se tykännyt Akun ( Moilanen) kiinniotosta. Lexuksella on ollut keväisin allergiaa. Nyt saatiin juuri vastauksia allergiatesteistä, ja aloitetaan sille siedätyshoito, mutta se auttaa sitten vasta ensi keväänä ja kesällä. Kuitenkin vire on nyt vihdoin kohdallaan, ja on hienoa lähteä lopulta huippuja vastaan. Toivotaan vain hyvää lähtöpaikkaa. Tuolla tasolla kaikki menevät kovaa joka metrin, ei voisi antaa tasoitusta."
Millaisin odotuksin Nieminen lähtee Derbyn karsintoihin.
"Hyvin odotuksin. Toivotaan, että saataisiin sieltäkin jotain mukaan. Sahara Peyotelta ja varsinkin Raskolnikov Fridolta odotan paljon. Jälkimmäisellä ei ole startteja alla, mutta olen melko varma sen huippuvireestä silti. Kävimme kahdesti Teivossa radalla ajamassa kilpailuvauhtia, ja hyvin meni. Ainoa miinus, joka tule mieleen, on että Raskolnikov on ainoa hevosemme, joka ei ole vielä ollut kurkkutulehduksessa. Toivotaan ettei tulekaan."
Finlandia-ajoon toistaiseksi kutsutut: Elian Web, Next Direction, Le Gros Bill, Cameron Evo, Double Exposure, Heart Of Steel ja Lexus Dream.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



