Viikingit veivät ministeri Pertti Salolaisen mennessään: "On kulttuurinen skandaali, ettei viikinkiaikaa ole tutkittu riittävästi" - Ihmiset & kulttuuri - Maaseudun Tulevaisuus
Ihmiset & kulttuuri

Viikingit veivät ministeri Pertti Salolaisen mennessään: "On kulttuurinen skandaali, ettei viikinkiaikaa ole tutkittu riittävästi"

Suomesta haetut apumiehet luultavasti auttoivat nyky-Venäjän haltuunotossa. Naisia puolestaan haettiin kauppatavaraksi.
Pasi Leino
Pertti Salolainen on perehtynyt viikinkeihin vuosikymmenien ajan. Kalantiväylä-kirja kertoo viikinkien reitistä Suomeen.

Kokoomuksen pitkän linjan poliitikko, ministeri Pertti Salolainen vastaa puhelimeen helteisissä tunnelmissa kesämökkinsä terassilta Kustavista. Niissä maisemissa hän on lomaillut lähes 70 vuotta.

Tontti sijaitsee salmessa, joka on ollut yksi merkittävimpiä viikinkien reittejä Suomeen.

"Tässä kulkee kuuluisa Kalanti-väylä, jota pitkin ruotsalaiset Birka-viikingit Tukholman alueelta tulivat tekemään kauppaa."

Yli tuhat vuotta sitten vesi oli huomattavasti nykyistä korkeammalla ja monista saarista näkyi vain huippu. Ne olivat tärkeitä paikkoja puolustuksen kannalta.

Ajanvietto strategisilla paikoilla on saanut Salolaisen innostumaan tosissaan viikinkien historiasta. Hän on penkonut yli puolet elämästään.

Vaikka viikingit osasivat rauhallisen kaupankäynnin, kuuluivat asiaan myös sotaretket.

Salolainen kertoo, että yksi kuuluisa sotaretki suuntautui Nokialle. Asialla olivat Freygeir, Brusi ja Egil, jotka ryöstivät alueen turkisvarastot. Hämäläiset panivat hanttiin ja viikingit joutuivat pakenemaan.

Kolmikko joukkoineen pääsi Porvooseen, josta he jatkoivat Saarenmaalle. Siellä kahden päälliköistä kerrotaan menehtyneen sotavammoihin.

Salolainen on käynyt Rakin Kotkan viikinkihenkisellä matkailusaarella ja ystävystynyt yrittäjien kanssa. Hän pitää hyvin mahdollisena, että saaressa oleva kiviröykkiö on viikinkiajan hautamuodostelma ja toivoo, että asia tutkitaan.

"Pidän selvänä, että Rakin Kotka on ollut yksi viikingeille tärkeän idänreitin satamapaikoista. Se sijaitsee niin loistavalla paikalla mentäessä Venäjälle."

Luultavasti viikingit ovat hakeneet saaresta yöpymis- ja turvapaikkaa. Merkkejä viikingeistä on löytynyt monista Suomenlahden saarista.

Salolaisen mukaan viikingit rantautuivat Suomessa ensin Ahvenanmaalle, josta jatkettiin rannikkoa pitkin Hiittisiin, Hankoon, Porkkalaan ja Kotkan rannoille. Haminan ja Kuorsalon jälkeen viikingit jatkoivat Laatokalle ja jokia pitkin Venäjälle aina Mustallemerelle ja Kaspianmerelle saakka.

"Hehän valloittivat Konstantinopolinkin!"

Suomenlahti oli tärkein väylä ruotsalaisille viikingeille, jotka soutivat nykyisen Venäjän alueelle ja asuttivat sieltä alueita. 860-luvulla viikinkipäällikkö Rurik perusti pääkaupungin Novgorodiin.

"Venäläisten on vaikea myöntää, että viikingit perustivat ensimmäisen järjestäytyneen valtion sinne", Salolainen tuumaa.

Suomesta haetut apumiehet varmastikin auttoivat nyky-Venäjän haltuunotossa. He tunsivat vedet ja väylät. Naisia puolestaan vietiin kauppatavaraksi. Salolainen uskoo, että vaaleiden, skandinaavisten naisten piirteitä saattaa paikoin olla yhä havaittavissa muun muassa Venäjän ja Ukrainan väestössä.

Maiden nimet Ruotsi ja Russia eli Venäjä voivat hyvinkin olla peräisin viikinkiajoilta. Ruotsiksi soutaminen on ro, joka lausutaan ru.

Salolainen ei lakkaa ihmettelemästä, miksi Suomessa on osoitettu niin vähän mielenkiintoa viikinkiaikaan.

"On kulttuurinen skandaali, ettei viikinkiaikaa ole tutkittu riittävästi."

Lue lisää:

Rakin Kotkan ekosaaressa pidetään viikinkipitoja ja heitetään kirvestä – matkailupalvelut pyörivät aurinkovoimalla

Viikingit hakivat suomesta turkiksia ja orjia – osalla suomalaisista virtaa suonissaan viikinkien veri

Metallinetsinnän harrastajat löytävät yhä Suomesta viikinkiajan aarteita

Pasi Leino
Pertti Salolainen lomailee Kustavissa. Taustalla näkyy viikinkien kauppareitti, joka kulki Kristiskloppin saaren molemmin puolin.
Lue lisää

Rakin Kotkan ekosaaressa pidetään viikinkipitoja ja heitetään kirvestä – matkailupalvelut pyörivät aurinkovoimalla

Metallinetsinnän harrastajat löytävät yhä Suomesta viikinkiajan aarteita

Viikingit hakivat Suomesta turkiksia ja orjia – osalla suomalaisista virtaa suonissaan viikinkien veri

Kokoomuksen konkaripoliitikko oman puolueen puheenjohtajakisasta ja hallitusyhteistyöstä perussuomalaisten kanssa: "Täysin turhaa keskustelua!"