Vuoden Mummu on voimanainen, joka tuo tullessaan lämpöä ja turvaa – ”Jokainen koulu tarvitsisi Sadun kaltaisia mummuja”
Vuoden Mummuksi valittiin Satu Palhomaa. Hän on omien lastenlastensa isoäiti ja yli sadan koululaisen varamummu.
”Mihin sinä mummu olet itsesi tällä kertaa laittanut?” Kysyi Sadun lapsenlapsi kuullessaan Vuoden Mummu 2025 -tittelistä. ”En mihinkään, nyt ovat muut laittaneet.” Vastasi Satu Palhomaa iloisella hymyllä varustettuna. Kuva: Mirka Saarisen albumi109 mummua ja pappaa tavoitteli tällä kertaa Vuoden Mummu tai Vuoden Pappa -tunnustusta – tietämättään. Kiitos läheistensä.
Seurana Oy:n järjestämä perinteinen Vuoden Mummun tai Vuoden Papan julkistus tapahtui kuudennen kerran peräkkäin, Sulon päivänä 13. helmikuuta.
Vuoden Mummu on koulumummu Satu Palhomaa Hirvensalmelta Etelä-Savosta. Tuomariraadissa istui muun muassa laulaja Eino Gröhn.
Satu Palhomaan, 69, ilmoitti Vuoden Mummu 2025 -tunnustukseen Hirvensalmen Elomaan koulun henkilökunta.
He kertoivat yhteismiettein, miten vuosia koulumummuna toiminut Satu on jokaisen pienen koululaisen varamummu.
”Voimanainen, joka jaksaa lasten kanssa, huomioi heidät yhteisesti ja yksilöinä ja luo lempeän ympäristön omalla lämminhenkisyydellään. Satu on lasten kanssa erityisen taitava ja hän on mummu myös heille, joilla sitä ei ole. Jokainen koulu tarvitsisi Sadun kaltaisia mummuja luomaan tunnelmaa ja turvaa.”
Nuorin ehdokas oli 50-vuotias ja iäkkäin 100-vuotias.
Tuomariston oli ilo tutustua Satu Palhomaahan, joka todella kohtaa kaikki lapset lämmöllä.
Omien kahdeksan lastenlasten lisäksi hänen syli on avoinna myös pienille esikoululaisille ja koululaisille. Lasten arvostus ja kunnioitus ja halu tehdä hyvää paistaa läpi Sadun äänestä.
Neljänä päivänä viikossa vapaaehtoistyötä tekevä mummu on ansainnut Vuoden Mummu 2025 -tittelin.
Tänäkin vuonna Seurana sai joka puolelta Suomea, Hangosta Kittilään asti, ehdokkaita Vuoden Mummuksi tai Papaksi. Nuorin ehdokas oli 50-vuotias ja iäkkäin 100-vuotias.
Suurin osa ehdokkaista nimettiin lapsen tai lapsenlapsen toimesta, ja toki joukossa oli myös kollegoita, puolisoita, sukulaisia kuin vaikkapa diakonikin.
”Sydämellisiä, koskettavia tarinoita omaishoitajuudesta, pitkästä työurasta, lapsenlapsien auttamisesta, varamummuna toimimisesta maahanmuuttajille ja muille mummuja ja pappoja tarvitseville”, Seuranan tiedotteessa kerrotaan.
Tunnustuksen jakaa Suomen ensimmäinen vanhusseurapalvelu, valtakunnallinen Seurana Oy. Viime vuonna tunnustuksen voitti Hannes Tuovinen, 100-vuotias sotaveteraani Nummelasta.
Vuoden Mummu ja Vuoden Pappa -finalistit
Seppo Försti, Alahärmä
Eila Havela, Pello
Liisa Lindholm, Tuusula
Helka Luukkonen, Hartola
Satu Palhomaa, Hirvensalmi
Veikko Pehkonen, Oulu
Aira Pulkkinen, Espoo
Terttu Virtanen, Orivesi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




