Maatalouden kausityöntekijöillä yhdeksän koronatartuntaa Päijät-Hämeessä tällä viikolla
Kontaktia ulkopuolisiin ei ole ollut.Maantalouden kausityöntekijöillä on todettu kuluvan viikon aikana yhteensä yhdeksän koronavirustartuntaa Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella.
Yhtymän mukaan tartunnat ovat hallinnassa, eikä asiasta ole aihetta huoleen. Yhtymä kertoo tiedotteessa, että kausityöntekijät elävät keskenään hyvin suljetussa yhteisössä, eivätkä he ole olleet kontaktissa alueen muuhun väestöön.
Hyvinvointiyhtymään kuuluvat Päijät-Hämeen maakunnan yhdeksän kunnan ohella Iitti, Myrskylä ja Pukkila.
Suomessa on tänään todettu kolme uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Varmistettuja tartuntoja on Suomessa nyt yhteensä 7 294.
Eilen uusia tartuntoja todettiin 12.
Tautiin liittyvistä uusista kuolemista sekä sairaala- ja tehohoidossa olevien potilaiden määristä raportoidaan maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.
Perjantaina sairaalahoidossa oli kuusi ihmistä. Yksikään heistä ei ollut tehohoidossa.
Koronavirukseen liittyviä kuolemia on raportoitu yhteensä 329. Kuolemantapauksista raportoitiin viimeksi perjantaina.
Testattuja näytteitä on yhteensä noin 275 000.
Viikkotasolla tapausmäärissä ei ole todettu suurta vaihtelua viimeisten viikkojen aikana. Uusia tapauksia on todettu viikoittain joitakin kymmeniä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

