Ruisrock peruuntuu jälleen koronan takia – tapahtuma järjestetään seuraavan kerran heinäkuussa 2022
Ruisrockin tuotantoa on mahdotonta edistää, kun täyttä varmuutta järjestämisedellytyksistä ei ole.
Epävarma koronatilanne ajoi Ruisrockin järjestäjät perumaan festivaalin tulevalta kesältä. Kuva: Joel RosenbergRuisrockin järjestäjät kertovat tapahtuman peruuntuvan tältä vuodelta. Tapahtuman järjestäjät kertovat seuranneensa koronavirustilanteen kehittymistä herkeämättä ja pysyneet toiveikkaina siitä, että heinäkuussa Ruisrock voisi toteutua.
Pandemian pitkittyminen on tuonut suurten festivaalien järjestämiseen kuitenkin erittäin merkittäviä epävarmuustekijöitä ja avoimia kysymyksiä. Järjestäjien mukaan Ruisrockin tuotantoa on mahdotonta edistää, kun täyttä varmuutta järjestämisedellytyksistä ei ole.
"Koronapandemia pakottaakin Ruisrockin tekemään nyt raskaan, mutta nykytilanteessa ainoan mahdollisen ratkaisun. Kesän 2021 festivaali perutaan ja seuraavan kerran Ruisrock järjestetään heinäkuussa 2022", järjestäjät kertovat.
Ruisrockille on äärimmäisen tärkeää pystyä vastaamaan yleisön odotuksiin, ja esimerkiksi vapaaseen festivaalialueella liikkumiseen tai kävijöiden määrään liittyvät rajoitukset tekisivät tästä mahdotonta.
”Suurin toiveemme kuluneen vuoden aikana on ollut, että pääsisimme järjestämään taas Ruisrockin. Yleisön, esiintyjien ja meidän kaikkien kaipuu festareille on ollut käsin kosketeltavaa, ja teimme kaikkemme, että olisimme voineet järjestää raskaan vuoden jälkeen juhlat Ruissalossa."
Järjestäjät kertovat keskittyvänsä nyt täysillä vuoteen 2022. Ruisrockin 2022 artistineuvottelut ovat käynnissä, ja julkistuksia on luvassa niiden edetessä. Festivaali vietetään 8.–10.7.2022 Turun Ruissalossa.
"Nähdään reilun vuoden päästä Ruissalossa, jolloin juhlitaan kolmen vuoden edestä!” sanoo Ruisrockin promoottori Mikko Niemelä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
