Maajussi-Kalle koki avioeron, sitten tulehduskierre pakotti luopumaan päätoimisesta viljelystä ‒ nyt hän oppinut jotain olennaista parisuhteista ja etsii sitä televisiossa

Vaikka Yli-Jaakkola joutui laittamaan ison osan pelloistaan vuokralle sairastelunsa myötä, sukutilan jatkaminen on hänelle hyvin tärkeää. ”En halua olla se viimeinen sukupolvi, joka myy esi-isiensä työn.” Kuva: Sanne Katainen

Pöytyän kirkon kupeessa, Varsinais-Suomessa sijaitseva viljelystila hiljeni viisi vuotta sitten lasten päivittäisistä äänistä. Viljanviljelijä Kalle Yli-Jaakkola erosi vaimostaan ja lastensa äidistä.

Menneistä muistoista jäi muistuttamaan autotalliin vain kermanvärinen Mercedes-Benz 450 SL. Se oli Yhdysvalloista ostettu hääauto hänelle ja entiselle puolisolleen.

”Meni vuosi, että pystyin nousemaan uudestaan auton rattiin. Olin niin rikki silloin”, Yli-Jaakkola muistelee.

Kun murheet olivat raskaimmillaan, lohdunkantajana toimi tanssiminen ja laulaminen. Surutyötä hän teki tanssin pyörteissä lavoilla tai laulamalla tummaäänisen Tapio Rautavaaran kappaleita joko kotona tai karaokebaarissa.

”Tanssi on psykofyysinen terapiamuoto. Kivut ja säryt sekä murheet jää lattialle”, hän toteaa.

Kalle Yli-Jaakkola kertoo pitäneensä 15 lavatanssit vanhaan navettaan rakennetulla tanssilavalla, jossa hän myös välillä laulaa. ”Kun koko maailma kaatuu päälle, niin laulaminen auttaa.” Kuva: Sanne Katainen

Eron jälkeen vaikeudet jatkuivat, kun toistuvat poskiontelotulehdukset, keuhkoputkentulehdukset ja kuumeilu alkoivat piinata viljelijää.

”Lääkäri epäili tulehdusten johtuvan viljankuivauksen pölystä. Poskionteloissa näkyi polyyppeja eli hyvänlaatuisia nenän limakalvopullistumia.”

Oireilun kestettyä pari vuotta Yli-Jaakkola joutui punnitsemaan, mitkä asiat ovat elämässä tärkeimpiä. Samoihin aikoihin menehtyi hänen veljensä, mikä herätti hänet huomaamaan perheen ja ystävien kanssa vietetyn ajan merkityksen.

”Tajusin, ettei tästä tule enää mitään, kun pulssi ja verenpaineet olivat mitä sattuu. Lääkärikin sanoi, että kannattaa miettiä alan vaihtoa.”

Päätös laittaa pellot vuokralle ei ollut helppo. Itselleen hän jätti viljelykseen kuusi hehtaaria, jotta pysyisi vakuutuksen piirissä. Tilalla kasvatetaan tänä vuonna kauraa, mutta Yli-Jaakkola ei tee itse töitä, vaan paikallinen tila hoitaa viljelytyöt.

”Kuivauksia hoitelin vielä viime vuonna ja toki pyydettäessä olen apuna tänäkin vuonna oman terveyden rajoissa.”

Kun joka aamu oli herätty pellolle, niin luopumisen tuska raastoi sisintä. Enää ei olisi paluuta takaisin, vaikka maanviljelys olikin juurtunut sydämeen.

”Vielä on tietysti olemassa se vaihtoehto, että alkaisin uudestaan kunnolla viljelemään. Mutta laitteet ja kalusto pitäisi uusia, ja siihen uppoaisi satoja tuhansia. Ei se yhtälö oikein toimi, kun tämä maailmantilannekin on tällainen”, hän pohtii.

Vanhat autot eivät ole massatavaraa, vaan jokainen niistä on ainutlaatuinen muotoilusta lähtien. Kun sellaisen saa kunnostettua ja kulkemaan, niin näkee oman käden työn ja saa hienon onnistumisen tunteen, Yli-Jaakkola sanoo. ”Tämä John Deere vuosimallia 1935 on vähän kuin nainen, että sille pitää lirkutella, ennen kuin lähtee kulkemaan”, hän vitsailee. Kuva: Sanne Katainen

Kalle Yli-Jaakkola kertoo hakeneensa Maatalousyrittäjien eläkelaitos Melalta korvauksia siitä, kun joutui luopumaan pääelinkeinostaan sekä työeläkekuntoutusta. Yli-Jaakkola sanoo maksaneensa vuosikymmeniä myel-vakuutusmaksuja.

Melan mukaan työeläkekuntoutuksen tarkoitus on auttaa jatkamaan työssä sairauden aiheuttamista rajoitteista huolimatta. Siihen voi päästä, jos sairaus tai vamma hankaloittaa toimintakykyä niin paljon, että voisi joutua työkyvyttömyyseläkkeelle lähivuosina.

”Mela totesi, ettei työkykyni alenema ole riittävä. Niiden mielestä olisin kai pystynyt jatkamaan viljelystä. Sieltä myös korostettiin, että minulla on kaksi muuta yritystä, joiden kautta saan rahaa.”

Päätös tuntui Yli-Jaakkolasta väärältä. Hän pohtii, mitä järkeä on maksaa vakuutuksia, jos Melalta ei saa minkäänlaista tukea.

Nyt elanto on tulee monesta virrasta: puimureiden maahantulohuolloista Hankkijan kautta ja autojen katsastuksista. Takapihalla odottaa korkeat röykkiöt klapeja, jotka ovat menossa myyntiin.

”Ilman muita liiketoimintoja en olisi pystynyt enää asumaan tässä vaan tila olisi pitänyt myydä.”

Yli-Jaakkola sanoo, että monet ihmettelevät, miksei hän palkkaa tilalleen ulkopuolista työntekijää. Se ei tietäisi kuitenkaan hänen mukaansa rikastumista, sillä melkein saman verran hän tienaa vuokraamalla peltojaan.

Auringonkukat loistivat tilalla muutama vuosi sitten, mikä ikuistettiin kameralle. Kukkiin kietoutuu myös tarina, sillä niitä jaettiin vanhassa navetassa pidettyjen lavatanssien jälkeen ihmisille, jotka ilahtuivat eleestä. ”Kuvaa käytettiin tuoreen levyn kannessani. Aloin vuodenvaihteessa käydä Katja Karisukkin laulutunneilla. Artistinimeni on Farmari-Kalle.” Kuva: Sanne Katainen

Avioero on ollut henkisen kasvun prosessi. Mies on ymmärtänyt, että hän itse vie elämäänsä eteenpäin eikä anna muiden vaikuttaa liikaa päätöksiinsä.

”Olen ymmärtänyt, että elämässä on paljon muutakin kuin työnteko”, hän sanoo mietteliäänä.

Yli-Jaakkola sanoo olevansa hyvissä väleissä lastensa äidin kanssa. Tytöt käyvät isänsä luona joka toinen viikonloppu ja lomilla.

Kysyttäessä, mikä antaa Yli-Jaakkolalle toivoa, täyttyvät hänen verkkokalvonsa kyyneleistä. Sitten hän katsoo ulos ikkunasta hiekkatielle, jossa parveilee nokkosperhosia.

”Ne hetket, kun lapset tulevat luokseni”, Yli-Jaakkola sanoo herkistyneenä.

Silloin hän lämmittää paljun, lähtee heidän kanssaan matkailuautolla kiertelemään tai ajaa vanhalla Mersulla läheiselle lammelle uimaan. Tänä kesänä suuntana on myös Juha-Tapion keikka. Tytöt rakastavat artistin musiikkia.

”Kun vain lapset voivat hyvin ja ovat terveitä. Sen nähdessäni ymmärrän itsekin onnistuneeni ja saan elämälleni tarkoituksen”, hän sanoo kirkkain silmin.

Maajussi-Kalle uskoo yhä ikuiseen rakkauteen. Tunteiden syttymiseen voi kuitenkin vierähtää tovi. Kuva: Sanne Katainen

Maajussille morsian- ohjelman 16. kaudelle Kalle Yli-Jaakkola lähti seikkailunhalusta. Hän halusi oppia itsestään ja kokea uusia asioita. Naisia hän on eron jälkeen tavannut lähinnä lavatansseissa.

”Olen löytänyt ohjelman kautta herkän puolen itsessäni. Tunteet ovat hyvin pinnassa”, hän myöntää.

Rakastuminen ei ole Yli-Jaakkolalle enää niin helppoa kuin ennen avioeroa.

”Kun on saanut elämältä turpiin, niin alkaa suojella itseään. Siksi haluan tutustua naiseen kunnolla ennen kuin otan käsijarrun pois päältä.”

Uskoa ikuiseen rakkauteen Yli-Jaakkola ei ole silti menettänyt. On vain löydettävä se oikea ja tunteiden sytyttävä molemminpuolisesti.

Eniten hän arvostaa parisuhteessa sitä, että saa olla oma itsensä ja ettei itseään tarvitse muovata mihinkään tiettyyn muottiin. Molempien pitää arvostaa toisiaan juuri sellaisena kuin on.

”Pitää olla myös uskollinen, ettei pelaa mitään peliä toisen selän takana. Runsas alkoholin käyttö tai tupakoiminen ei myöskään viehätä itseäni.”

Yli-Jaakkola etsii ohjelmassa yhteistyöhaluista ja myös ulkotöissä viihtyvää naista, joka olisi halukas ainakin oppimaan tilan töitä. Niitä siellä riittäisi.

Tulevalla kumppanilla voi olla joko lapsia tai ei, hän sanoo. Omia lapsia hän ei enää toivo, mutta naimisiin menoa mies ei poissulje.

”Yhdessä voi olla, vaikkei olisi naimisissa. Ei se liitto ole tärkein asia”, Yli-Jaakkola tuumii.

Vapaa-ajalla voisi suunnata yhdessä matkailuautolla luontokohteisiin, kierrellä Itä-Suomen tanssilavoja, käydä Seinäjoen Tangomarkkinoilla ja tehdä myös kumppanille tärkeitä asioita.

Ja kun ilta laskisi hämäränsä peltojen ja metsämaiden ylle ja käytäisiin yhdessä yöpuulle, pitäisi myös olla kaikki asiat puhuttu, hän sanoo. Ettei mitään jäisi ratkaisematta, puhumatta. Kaikki solmukohdat olisi avattu.

Luonteeltaan Kalle Yli-Jaakkola on sosiaalinen ja vitsikäs, mutta mies on löytänyt itsestään myös herkän puolen rankkojen elämänkriisien ja Maajussille morsian -ohjelman myötä.  Kuva: Sanne Katainen