
Fluorivoiteet ovat pysyneet kauppojen hyllyillä ja hiihtäjien voidepakeissa, sillä yksi ominaisuus tekee niistä korvaamattomia – suuri muutos tulee vasta muutaman vuoden päästä
Monet hiihdon harrastajat suosivat fluorivoiteita, koska ne ovat ominaisuuksiltaan ylivoimaisia. Niiden käytössä on kuitenkin myös riskinsä.
Purkillisen fluorattua pitovoidetta saa kaupasta parillakympillä. Parasta ennen -päivää ei ole, joten tämäkin huomattavan vanha tuote löytyi joulukuussa hiihdon erikoisliikkeestä. Kuva: Jarmo HankivaaraKukapa hiihtoa seuraava ei olisi kuullut fluorikiellosta. Todellisuudessa kielto koskee vain maailmancupin kisoja, joten fluoria sisältävät voiteet eivät ole kadonneet minnekään kilpailijoiden ja kuntoilijoiden voidepakeista eivätkä kauppojen valikoimista.
Fluoripohjaisia suksivoiteita valmistetaan ja myydään, koska ne ovat yksinkertaisesti hyviä ja niiden valmistus ja myynti on yhä sallittu. Muutos on kuitenkin ovella.
”Tuotekehitystä fluorivoiteissa ei juuri ole ollut viimeisten viiden vuoden aikana, vaan olemme keskittyneet fluorittomiin tuotteisiin”, sanoo Esa Puukilainen voiteita valmistavasta Vauhti Speed Oy:stä.
Syynä on, että muutamassa vuodessa fluori kielletään lähes varmasti Euroopassa teollisuuskäytössä. Hiihto on tässä vain pieni sivujuonne.
”Jos aloite etenee Euroopan kemikaalivirastossa suunnitellusti, fluori kielletään myös suksivoidetuotannossa luultavasti vuosina 2026–2027”, toteaa voidevalmistaja Startexin toimitusjohtaja Hanna Salmi.
Fluorista puhuttaessa olisi oikeammin syytä puhua isosta joukosta fluorattuja hiilivetyjä eli PFAS-yhdisteitä. Toki fluorista puhutaan, ja valmistajatkin sitä käyttävät markkinoinnissa.
Kyseessä on täysin eri raaka-aine kuin vesijohtoveteen ja hammastahnoihin käytettävä fluoridi. Molempia kutsutaan yleisesti ja tarkkaan ottaen virheellisesti fluoriksi, mikä voi aiheuttaa hämmennystä.
Fluorilla saatuja ominaisuuksia suksivoiteissa on vaikea tai jopa mahdoton korvata. Sen merkitys korostuu vesikeleillä, jolloin fluori muodostaa vettä ja likaa hylkivän kalvon suksen luistopintaan.
Pitovoiteissa taas fluori estää jäätymistä ja vettymistä, joten sitä sisältävät voiteet säilyttävät pidon paremmin kuin fluorittomat. Lisäksi se antaa pitoon herkkyyttä, kun taas perinteinen voide voi jarruttaa menoa.
Voidetehtaat tekevät voitavansa korvaavan raaka-aineen löytämiseksi. Hyviä ratkaisuja on jo nyt. Puukilainen silti myöntää, että mikään ei välttämättä koskaan yllä fluorin tasolle.
”Fluorattujen tuotteiden kemia ja ominaisuudet ovat ainutlaatuisia.”
Samaan hengenvetoon hän toteaa, että fluorin kieltoon on painavat perusteet. Luontoon päästyään se pysyy siellä ja alkaa kertyä myös ihmisiin ja eläimiin. Vaikutukset terveyteen ovat moninaiset aina testosteronin tuotannosta syövälle altistaviin aineisiin.
Monet sekoittavat fluorin muun muassa hammastahnoissa käytettävään fluoridiin.
Huolimattomalla käsittelyllä fluoria voi saada elimistöön myös voitelun yhteydessä. Varovaisuuteen on siis syytä.
”Fluorivoiteita ei pitäisi lämmittää niin korkealla lämmöllä, että voide höyrystyy ja sitä tulee hengittäneeksi”, opastaa Hanna Salmi.
Pölyäkin pääsee ilmaan muun muassa parafiinia siklatessa ja harjatessa. Hengitys pitäisi tällöin suojata ja käyttää vähintään korona-ajalta tuttuja maskeja mutta mieluummin pölysuojainta – tarve korostuu fluoria sisältäviä parafiineja käytettäessä.
Lisäksi kädet kannattaa pestä huolellisesti voiteiden käsittelyn jälkeen, jotta voidejämiä ei pääse elimistöön vaikkapa syödessä.
Välineiden kehitys on ollut huimaa. Samaa voi sanoa voiteiden kehityksestä, mutta pian ominaisuuksissa joudutaan ottamaan askel taaksepäin. Kuva: Jarno MelaFluoripitoiset voiteet maksavat helposti monta kertaa enemmän kuin fluorittomat. Valmistajien mukaan syynä on raaka-aineen hinta. Kotimaista ei ole tarjolla, mutta eurooppalaista sentään.
”Fluoratut lisäaineet ovat kalliita, monimutkaisen kemianteollisuuden tuotteita. Lisäksi niiden käyttö monimutkaistaa voiteiden valmistamista”, sanoo Puukilainen
Näitä PFAS-yhdisteitä valmistetaan raaka-aineeksi monenlaiseen käyttöön, kuten tekstiiliteollisuuden tarpeisiin ja vaikkapa paistinpannujen pinnoitteeksi. Pienille voidemarkkinoille sitä ei yksinään kannata tehdä.
Kun PFAF-yhdisteiden myynti- ja valmistuskielto jossain vaiheessa tulevat, fluorivoiteiden käyttö todellisuudessa jatkuu senkin jälkeen hyvän aikaa. Osa hamstraa voiteita varmasti loppuelämän tarpeisiin.
”Niiden käyttö on tuttua ja helppoa, sillä kokemusta niiden käytöstä on pitkältä ajalta. Voiteissahan ei ole parasta ennen -päivää, joten pakeissahan monella on näitä arvokkaita voiteita”, sanoo Salmi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








