
Pro Finlandia -mitali muun muassa Seppo Hoville, Leena Lehtolaiselle ja Tuomas Kyrölle
Musiikkineuvos Seppo Hovi, kirjailija Tuomas Kyrö ja kirjailija Leena Lehtolainen saavat tänä vuonna Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalin.
Pianisti, tv-juontaja, musiikkineuvos Seppo Hovi on tuttu tv-ohjelmista Tenavatähti, Karuselli ja BumtsiBum. Hovi kuvattuna Helsingin Musiikkitalossa 15. marraskuuta 2016. Kuva: Jussi Nukari
Taiteilijoille ja kirjailijoille myönnettäviä Pro Finlandia -mitaleita on jaettu 1940-luvulta lähtien. Tänä vuonna palkitaan muun muassa kirjailija Tuomas Kyrö. Kuva: Kari SalonenPalkittujen joukossa ovat myös muun muassa jazzmuusikko Jukka Perko ja näyttelijä Ulla Tapaninen.
Kaikkiaan tänä vuonna mitalin saa 13 taiteilijaa ja kirjailijaa.
Taiteilijoille ja kirjailijoille myönnettäviä Pro Finlandia -mitaleita on jaettu 1940-luvulta lähtien.
Itsenäisyyspäivänä myönnetään jälleen useita kunniamerkkejä ansioituneille suomalaisille. Suomen Valkoisen Ruusun ensimmäisen luokan komentajamerkin saavat tänä vuonna kansanedustaja Paula Risikko (kok.) ja Osuuspankin pääjohtaja Timo Ritakallio.
Suomen Valkoisen Ruusun komentajamerkki myönnetään muun muassa oikeusneuvos Mika Huovilalle ja Euroopan komission puolustusteollisuuden ja avaruusasioiden pääjohtaja Timo Pesoselle.
Suomen Leijonan ensimmäisen luokan komentajamerkin saavat muiden muassa eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen, SDP:n kansanedustaja Johannes Koskinen sekä oopperalaulaja Karita Mattila.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


