Maalaispoika muutti kaupunkiin opiskelemaan suomea ja huomasi, miten maaseudusta maalataan väärää kuvaa

Aleksi Mäntylä on lihakarjatilan suuren lapsikatraan toiseksi nuorin. Kuva: Kai Tirkkonen

Jos yläkouluiässä on harrastanut Nykysuomen etymologisen sanakirjan ja karjalankielisten uutisten lukemista ‒ kuten haapavetinen Aleksi Mäntylä ‒ kielentutkimuksen opiskelu voi tuntua selkeältä valinnalta.

Mäntylän, 22, vaihtoehtona oli kuitenkin maatalousyrittäjän työ. Hän kertoo poikasena istuneensa kiitettävän paljon traktorin kyydissä kotitilallaan. Pohtipa hän lukioaikoina siitä itselleen ammattiakin, mutta päätyi kuitenkin opiskelemaan Oulun yliopistoon suomen kielen tutkimusta, fennistiikkaa.

Vaakakupissa oli maaseudun elämäntavan ja elinkeinon suoma tietynlainen vapaus, mutta toiselle puolelle, akateemisen alan kuppiin, löytyi vielä painavampi punnus.

”Se on se kieli. Kiinnostus siihen ja halu oppia lisää”, Mäntylä kiteyttää.

Osaltaan hänen valintaansa ohjasi halu avartaa elinpiiriään ja näkökulmiaan maailmaan. Se ei tarkoittanut toiselle puolelle maapalloa muuttamista. Mäntylälle rakkaat peltomaisemat Pohjois-Pohjanmaalla Haapavedellä vaihtuivat saman maakunnan urbaanimpaan puoleen, Ouluun.

Muutama kaupungissa vietetty vuosi ei ole karistanut maalaisidentiteettiä Mäntylästä. Eipä rauhaa ja luontoa rakastava nuorukainen muuta haluaisi ollakaan. Maaseutu merkitsee hänelle tilaa, turvallisuutta ja yksityisyyttä. Ensimmäisenä hänelle tulee mieleen koti.

Mäntylä huomaa maalaisuuden puskeneen näkyviin hänen tekemissään koulutöissä. Eräällä tekstilajikurssilla hän esimerkiksi laati mielipidekirjoituksen korona-ajan vaikutuksesta maaseudun arvostukseen ja muuttoliikkeeseen.

”Olen luonut maaseutuprofiilia itselleni vahingossa”, hän naurahtaa.

Maaseudun arvostuksesta puhuessaan Mäntylä syttyy. Asia on hänelle tärkeä. Hän on harmissaan siitä, kuinka paljon kuulee puhetta maaseudun ahtaasta ilmapiiristä ja sen vuoksi huonosti voivista nuorista.

”Tarvitseeko miettiä, miksi maaseutu tyhjenee nuorista, jos esimerkiksi kunnanvaltuutettu moralisoi nuorten elämää kirjoittaessaan kuinka nuoriso on pilalla?”

Mäntylä viittaa Haapaveden yläkoulussa ja lukiossa oppilaiden järjestämään Pride-viikkoon, joka aiheutti kiivasta keskustelua kyläläisten keskuudessa.

Mäntylä toivoo omalla panoksellaan voivansa vaikuttaa ilmapiiriin siten, että se avartuisi. Kielteiset asenteet sekä muutosvastarinta saisivat lientyä. Hän on vahvasti sitä mieltä, että olisi koko maaseudun etu, jos kaikilla olisi siellä hyvä olla.

Mäntylä opiskelee sivuaineenaan opettajan pedagogiset opinnot. Opettajana voisi työskennellä parempien elinolojen puolesta. Eräs valtakunnallisen opetussuunnitelman arvoperustan kulmakivistä on elämää kunnioittava toiminta, jolla edistetään alueellista, sosiaalista, taloudellista ja sukupuolten tasa-arvoa.

Mäntylä näkee maaseudun arvostuksessa toisenkin puolen. Kielen asiantuntijana hän on kiinnittänyt huomiota siihen tapaan, jolla maaseudusta puhutaan yleisellä tasolla.

Kielentutkimuksen teorioissa kielenkäytön valinnoista ja tavoista käytetään usein nimitystä diskurssit. Niiden avulla rakennamme ja tulkitsemme todellisuuttamme.

Mäntylä on harmissaan siitä, että maaseudusta elinympäristönä maalataan usein liiankin ikävää ja vanhoillista kuvaa. Vaikka puheet eivät hänenkään mukaansa aivan tyhjästä ole syntyneet, on diskursseissa usein mausteena kieltä, jotka saattavat kertoa vääristä ja ennakkoluuloisista käsityksistä.

Liioitteluna hän pitää puheita, joiden mukaan maaseudulla ei suvaita mitään erilaisuutta tai että maaseudulta olisi lähdettävä onnellisemman elämän perässä kaupunkiin.

”Tiettyjä ongelmia on, mutta niitä ei pidä paeta vaan pyrkiä kohentamaan asioita. Sen vuoksi maaseutu nimenomaan tarvitsee erilaisia ihmisiä.”

Kaupunkiin Mäntylä on kuitenkin päätynyt – toistaiseksi. Kotitilansa hän jätti taakseen vuonna 2019, Haapavedellä kun ei ollut mahdollisuutta suorittaa siviilipalvelusta.

Kun opinnot syksyllä 2020 alkoivat, oli koronavirus juuri levinnyt ympäri maailmaa. Ensimmäinen opiskeluvuosi meni täysin eristyksessä uudesta opiskeluympäristöstä ja uusista opiskelukavereista.

Pikkuhiljaa toisen opiskeluvuotensa aikana Mäntylä kertoo sopeutuneensa ja kiintyneensä uuteen kotikaupunkiinsa. Sosiaalisia kontakteja saattoi alkaa solmia hiljalleen. Eristyneisyys 20 neliömetrin yksiössä on vaihtunut kampuksen luentosaleihin ja kahvioihin sekä opiskelijatapahtumiin.

Onneksi Mäntylällä oli fuksivuotensa ajan tukiverkkona Oulussa asuvia sisaruksia. Hän arvioi selvinneensä ajasta lopulta verrattain hyvin. Joillain opiskelijoilla tilanne oli se, että vieraassa ympäristössä, juuri itsenäistymisen nivelkohdassa, mitään sosiaalista verkostoa ei ollut olemassa.

Kuitenkin maaseudun rauhasta voimaa saavalle nuorelle aikuiselle muutos oli aluksi yllättävän rankka.

”En enää tuntenutkaan jokaista kiveä ja kantoa. Hirmuinen koti-ikävä oli alkuun.”

Mäntylä kertoo edelleenkin kaipaavansa maalle ja käyvänsä kotipaikallaan säännöllisesti. Hän nauttii rauhaisasta hiljaiselosta ilman aikatauluja: ei pyykkivuoron kyttäämistä tai miettimistä, mihin vuorokaudenaikaan voi käydä saunassa.

Tulevaisuudessa Mäntylä näkisi itsensä kernaasti Pohjois-Pohjanmaan kotoisissa maisemissa. Maaseutukunnissa opetusalan työpaikkoihin tuntuu olevan vähemmän tunkua kuin kaupungeissa. Tässä voisi Mäntylän kaltaisella maaseutuihmisellä olla tilaisuus työllistyä.

Kielen parissa – ja sen hyväksi – hän joka tapauksessa tahtoo työskennellä. Suomen kielen opiskelu tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia opetuksen, viestinnän tai vaikkapa tutkimustyön aloilta.

Tällä hetkellä Mäntylä valmistelee kandidaatintutkielmaansa aiheenaan karitiiviadjektiivien vokaalivartalomuodot. Mäntylä selventää perin merkillistä aihetta esimerkin avulla: hän tutkii kielen ilmiötä, jossa esimerkiksi lausahdus ”Se oli uskomatonta” muuttuu muotoon ”Se oli uskomattomaa”.

Fennistiikasta on moneksi. Tulevissa tutkielmissaan Mäntylä saattaa esimerkiksi pureutua syvällisemmin kotiseutunsa alueen murteeseen. Sydäntä lähellä olevan maaseudun voisi siten taas saada kytketyksi kieleen sekä luentosalien ja kaupunkiyksiön aherrukseen.

Aleksi Mäntylä palaisi mieluusti maalaismaisemiin opiskelujen jälkeen, jos vain töitä on tarjolla. Kuva: Kai Tirkkonen