
Rovaniemellä järjestettävä Simerock viettää tänä kesänä 20-vuotisjuhliaan. Kuva: Simerock Arkisto

Tänä kesänä 20-vuotisjuhliaan viettävä Simerock järjestetään Rovaniemellä 11.–12. elokuuta. Käärijä esiintyy festivaalilla lauantaina, ja yleisö pääsee myös tapaamaan lähes kansallissankarin asemaan noussutta artistia samana iltapäivänä.
Käärijän ohella Simerockin ohjelmistoa täydentävät esimerkiksi räppäri Kube, Hovimuusikko Ilkka sekä tubettajat Niko ja Santtu. Jo entuudestaan oli tiedossa, että tapahtumassa esiintyvät Apulannan, Haloo Helsingin ja Portion Boysin kaltaiset nimet.
Uudet lisäykset vauhdittavatkin Simerockin lipunmyyntiä, joka on järjestäjien mukaan lähtenyt rivakasti liikkeelle.
”Koskaan aikaisemmin emme ole myyneet näin paljon lippuja”, festivaalijohtaja Sime Yliaska toteaa tiedotteessa.