Naispappeus hyväksyttiin Suomessa 38 vuotta sitten, mutta jostain syystä tasa-arvo ei toteudu käytännössä

Koko Suomen laajuisesti kirkkoherrana työskentelevistä 29 prosenttia on naisia. Kuva: Kristiina Kontoniemi

Lukemisto|Työmarkkinat

19.5.202406:00

Kolumni

Salla Autere

Minkälainen on hyvä esihenkilö? Minkälainen on hyvä kirkkoherra, eli seurakunnan johtaja?

Hän on kannustava, kuunteleva, yhteistyöhaluinen, mahdollistaja, sanansa mittainen ja niin edelleen. Monia adjektiiveja löytyy kuvaamaan hyvää johtajaa.

Kun tätä luetteloa käy läpi, niin kaikki ominaisuudet liittyvät persoonaan. Eikö niin? Ei vaikka ulkonäköön? Kukaan ei ikinä väittäisi, että vaikka vain vaaleahiuksiset voivat olla hyviä johtajia. Tai noh, kerran oli joku saksalainen, joka väitti tiettyjen ulkoisten piirteiden olevan parempia, mutta niistä ajoista olemme kaikki toivottavasti oppineet läksymme.

Hyvän johtajan, niin kuin hyvän ihmisenkään määritelmään ei mahdu ulkoisia vaatimuksia. Ja sama pätee sukupuoleen. Vai lukeeko siellä jonkun listassa, että hyvän esihenkilön vaatimukset: XY-kromosomit?

Naispappeus hyväksyttiin Suomessa vuonna 1986, eli 38 vuotta sitten. Sen saman ajan naiset ovat voineet toimia kirkkoherranakin. Oulun hiippakunnassa nainen on ensimmäisen kerran valittu kirkkoherraksi vuonna 2005.

Vuonna 1966 perustetussa Oulun evankelisluterilaisessa seurakuntayhtymässä, johon kuuluu nykyään seitsemän seurakuntaa, on kautta aikojen ollut vain yksi naispuolinen kirkkoherra.

Oulun hiippakunnan emeritus piispa Samuel Salmi ilmaisi jo kaksikymmentä vuotta sitten toivovansa, että naiset tavoittelisivat rohkeasti kirkon johtovirkoja, sillä muuten epäsuhta kirkon johtotehtävien sukupuolijaossa ei voi tasoittua.

Tilastot kertovat kuitenkin rajua tietoa siitä, että epäsuhta ei ole juuri tasoittunut, vaikka naiset ovat alkaneet hakea kirkkoherran virkoja. Oulun hiippakunnassa naisten osuus kirkkoherroista on 24 prosenttia: 62 seurakunnasta viidessätoista oli maaliskuussa 2021 kirkkoherrana nainen. Suomen laajuisesti kirkkoherrana työskentelevistä 29 prosenttia on naisia.

Kuten monissa muissakin instituutioissa, myös kirkossa on siis haasteita, jotka liittyvät sukupuolten väliseen tasa-arvoon.

Vaikka askelia kohti tasa-arvoa on otettu, on vielä paljon tehtävää. Naisten ääni ja rooli kirkossa ovat edelleen monin paikoin rajoitettuja tai jopa kokonaan suljettuja. Tämä ei ainoastaan rajoita naisten osallistumista ja mahdollisuuksia kirkollisissa tehtävissä, vaan se myös heikentää koko kirkon kykyä toimia oikeudenmukaisena ja inklusiivisena yhteisönä.

Lisäksi naisten äänen ja johtajuuden puuttuminen kirkon päätöksenteossa heijastaa epätasa-arvoa ja vähentää moninaisuutta kirkon päätöksentekoprosesseissa. Naisten kokemusmaailma, näkemykset ja tarpeet ovat ainutlaatuisia ja tärkeitä, ja niiden tulisi olla edustettuina kaikilla tasoilla hallinnossa ja päätöksenteossa.

Tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus eivät ole vain modernin yhteiskunnan arvoja, vaan ne ovat myös kristillisen uskon ydinsanoma. Jeesus opetti rakkauden ja oikeudenmukaisuuden periaatteita, jotka ovat olennainen osa kirkon identiteettiä. Siksi on aika tehdä työtä sen puolesta, että nämä periaatteet toteutuvat myös kirkon rakenteissa ja käytännöissä.