
MT:n kirjeenvaihtaja odottaa joulua koronakriisin runtelemassa Brysselissä – "Suomalaiset ovat saaneet elää ehkä liiankin rennosti"
Perhejoulu Suomessa tuntuu MT:n Brysselin kirjeenvaihtajasta tänä vuonna erityisen hyvältä.
Maaseudun Tulevaisuuden Brysselin kirjeenvaihtaja odottaa Suomeen pääsyä ja perinteistä perhejoulua. "Totta kai sielläkin pitää olla vastuullisesti." Kuva: Joel RautiainenPoikkeusvuosi lähestyy loppuaan. Maaseudun Tulevaisuuden Brysselin kirjeenvaihtaja Maria Pohjalalle vuosi on ollut hämmentävä.
Hän asuu Belgiassa raportoidakseen Euroopan unionin ytimessä tapahtuvista käänteistä. Tavallisesti työhön liittyy runsaasti tapaamisia: on haastatteluja, neuvotteluja, taustatilaisuuksia, kahvipöytäkeskusteluja.
Nyt Pohjala viettää suurimman osan ajasta lähellä Brysselin keskustaa sijaitsevassa asunnossaan. "En näe ihmisiä eikä ole harrastuksia. Ranskaa opiskelen kotisohvalta etänä."
Koko kaupunki on hiljentynyt kriisin keskellä. Koronatoimet ovat Suomea tiukempia. Kävelylenkeillä saa käydä, mutta vain maski päässä. Pohjala käykin mielellään kävelyillä ja juoksemassa.
Belgia on maailman mittakaavassakin yksi pahiten koronaviruksen runtelemista maista.
Lokakuun lopulla uusia tapauksia oli pahimmillaan 22 000 päivässä, kun Suomessa koko koronakriisin aikana tapauksia on ollut yhteensä noin 30 000.
"En osaa sanoa, mistä se johtuu. Onko se kulttuuri, johon kuuluvat poskipusut ja jossa kokoonnutaan ison perhepiirin kesken syömään ja juomaan? Vai onko kyse siitä, että pienellä alueella asuu niin paljon ihmisiä?"
Tilanne kuormittaa Belgian terveydenhuoltoa. "Minulla on tuttuja, jotka ovat lähteneet Suomeen lääkäriin, koska kiireettömiä lääkäriaikoja ei ole täällä mahdollista saada."
Kesä oli helpompi, mutta syksyn mittaan tilanne on taas kiristynyt. Tällä hetkellä oman perheen lisäksi Brysselissä saa nähdä yhtä ihmistä sisätiloissa. Rajoitukset näyttävät kuitenkin purreen: tapaukset ovat kääntyneet laskuun.
"Toissa viikonloppuna osa kaupoista avautui jouluruuhkien takia. Jännittävää nähdä, miten kolmannen aallon kanssa käy."
Koronatestissä hänen ei ole vielä tarvinnut käydä, eivätkä syysflunssatkaan ole eristyksissä vaivanneet.
Pohjalasta on ollut hienoa seurata Suomen hyvää koronatilannetta – joka tosin viime aikoina on luisunut huonompaan suuntaan. "Suomalaiset ovat saaneet elää ehkä vähän liiankin rennosti."
Tänä vuonna Brysselissä ei järjestetä joulumarkkinoita. Pääaukiolle on kuitenkin tuotu joulukuusi. Kuva: Juha RoininenRaskas isku Brysselin joulutunnelmalle on ollut perinteisten joulumarkkinoiden peruminen. "Se on tosi iso juttu täällä. Markkinat kestävät monta viikkoa. Ihmiset menevät tapaamaan kavereitaan ja juomaan glögiä, turistitkin tulevat niitä varten."
Kotejaan ihmiset tuntuvat koristelevan joulun alla senkin edestä: jouluvaloja on kaikkialla ja joulukuusten myyntipaikoilla on tungosta.
Liikkumisrajoituksilla on ollut Brysselinkin kannalta hyvät puolensa: saasteistaan tunnetun kaupungin ilma oli keväällä ensimmäisen korona-aallon aikaan harvinaisen puhdasta. Nyt tilanne on taas pahentunut, kun julkisten sijaan ihmiset liikkuvat autoilla paikasta toiseen. Auto on monelle Brysselissä työskentelevälle tärkeänä nähty työsuhde-etu.
Pohjalan elinpiiri on rajoittunut muutaman kilometrin säteelle. Auto asiaa tuskin mainittavasti muuttaisi: ei mihinkään nyt kannattaisi mennäkään. Onneksi lähiseudulla on mukavia puistoja.
"Sen on tajunnut, ettei kaupungin keskellä asuminen ole korona-aikaan paras paikka. Kaupungissa asumisen idea on kaupunkikulttuuri."
Brysselissä joulunaika tuo tullessaan myös ulkopuolisuuden tunteen. Paikalliset perinteet eivät ole iskostuneet suomalaistoimittajan omiksi perinteiksi. "Täällähän esimerkiksi lapset saavat lahjat meidän itsenäisyyspäivänä. St. Nicholas -pukki saapuu silloin."
St Nicholas eli Pyhä Nikolaus on niin katolisen kuin ortodoksisen kirkonkin piirissä tunnettu pyhimys. Pyhää Nikolausta pidetään myös joulupukki-hahmon esikuvana.
"St Nicholas on tosi iso juttu. Työpaikoilla jaetaan suklaata ja keksiä. Suklaakaupassa oli viikko sitten älytön kiire, kun lahjat st. Nicholasta varten piti saada valmiiksi."
Toiset lahjat lapset saavat perinteisesti joulupäivänä.
Suomalaisten tapojen mukaista joulunviettoa ruokineen tukee Brysselissä merimieskirkko. Monille Brysseliin jääville suomalaisille se on tärkeä tapa saada kosketus rakkaisiin perinteisiin.
Joulupyhiksi Pohjala suuntaa Brysselistä Suomeen – jos koronatesti näyttää negatiivista. Poikkeusaikana matkustaminen vaatii erityisvalmisteluja. Karanteenin lisäksi hän käy ensin koronatestissä kolme päivää ennen lentoa ja vielä Suomessa lennon jälkeen.
Suomessa odottaa kuitenkin vaivanarvoinen palkinto: perinteinen perhejoulu. Tänä vuonna se tuntuu kaikessa yksinkertaisuudessaan erityisen hyvältä.
"Se tarkoittaa, että pääsen uusiin maisemiin ja näkemään ihmisiä, joita en ole nähnyt pitkään aikaan. Tykkään joulussa eniten rauhallisesta yhdessäolosta ja tietenkin ruuasta. Viikko syödään samaa ruokaa – jota ei sitten seuraavaan 51 viikkoon tarvitse syödäkään."
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


