Tämä juhlaperinne hiipui sotien jälkeen Etelä-Suomessa, mutta säilyi elinvoimaisena Pohjanmaalla
Venetsialaiset oli alun perin yläluokan juhla.Tänä viikonloppuna länsirannikolla juhlitaan innokkaasti venetsialaisia, vaikka muualla maassa ei välttämättä ole edes kuultu kyseisestä juhlasta. Venetsialaiset onkin vahvasti pohjalainen juhla, kertoo tietokirjailija, tutkija emerita Anne Bergman.
”Suomenruotsalaiset eivät ole varsinaisesti lanseeranneet venetsialaisia omaksi juhlakseen samalla tavalla kuin esimerkiksi lucianpäivää. Erinäisistä historiallisista syistä venetsialaisilla on kuitenkin kytkös nimenomaan kaksi- ja ruotsinkielisille alueille.”
Venetsialaisten juhliminen juontaa juurensa keskiajalle Venetsian kaupunkiin nykyisen Italian alueelle. Kaupunki oli kuuluisa suurista juhlistaan, ja niiden inspiroimana ”venetsialaisia juhlia” alettiin viettää muuallakin Euroopassa. Juhlien venetsialaiseksi elementiksi riittivät esimerkiksi naamiot ja iltahämärää valaisevat kynttilät, soihdut ja ilotulitukset.
Suomessa yläluokan tiedetään juhlineen venetsialaisia jo 1850-luvulla, mahdollisesti aikaisemmin. Juhlat hakivat aluksi muotoaan, mutta 1880–1890-luvuilla juhlien ajankohdaksi vakiintui loppukesä, jolloin oli riittävän lämmintä olla ulkona, mutta riittävän pimeää rakettien katseluun.
1800–1900-lukujen taitteessa venetsialaisia juhlittiin huviloilla lähes koko rannikolla Kokkolasta Kotkaan sekä myös järvien välissä sijaitsevalla Tampereella.
Venetsialaisten juhlintaa leimasi siis vesistön läheisyys sekä se, että paikkakunnalla ylipäänsä oli porvareita, joilla oli huviloita. Tuon ajan porvaristosta enemmistö oli ruotsinkielisiä.
1900-luvun alkupuolella venetsialaisten juhlinta pysyi Suomen etelä- ja lounaisrannikolla yläluokan huvina, mutta juhlaperinne hiipui sotien jälkeen. Sen sijaan Pohjanmaalla juhlaperinne valui yhteiskuntaluokissa alaspäin. Pelkkien huvilanomistajien juhlan sijaan venetsialaisista tuli vähitellen kaiken kansan juhla.
Kokkola on ristinyt itsensä venetsialaisten epäviralliseksi pääkaupungiksi, ja vuosituhannen vaihteessa kaupunki yritti jopa rekisteröidä venetsialaiset omaksi tavaramerkikseen. Tätä Pietarsaari ei sulattanut, ja Korkein hallinto-oikeus määräsi rekisteröinnin purettavaksi (Yle 28.8.2020).
Bergman pitää venetsialaisperinnettä ja siihen liittyvää omistushaluisuutta osoituksena siitä, että tapahtuma elää ja voi Pohjanmaalla hyvin.
”Kielestä riippumatta se on kaikkien juhla Pohjanmaalla.”
Bergman on itse kotoisin Turun saaristosta ja asunut pitkään Helsingissä. Hän ei ole koskaan itse sattunut Pohjanmaalle venetsialaisten aikaan.
”Haluan kyllä edes kerran kokea venetsialaiset.”
Ensimmäisten Suomessa järjestettyjen venetsialaisten ajankohtaa on mahdoton tietää, mutta ensimmäinen kirjallinen lähde venetsialaisiin liittyen oli vuonna 1851 Åbo Tidningar -lehdessä julkaistu mainos.Svenska litteratursällskapetin vuonna 2010 tekemän tutkimuksen mukaan valtaosa suomenruotsalaisista kutsui venetsialaisia termillä ”villaavslutning” eli huvilakauden päättäjäiset, mutta kaikki vastaajat tunsivat myös alkuperäisen termin ”venetiansk afton” eli venetsialainen ilta.Venetsialaisten ajankohdaksi on vakiintunut elokuun viimeinen lauantai.Lähde: Anne Bergman & Carola Ekrem: Stora finlandssvenska festboken, 2020.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

