Silakkaa ympäristöystävällisempää ja terveellisempää ruokaa saa hakea – näin marinoit sen leivän päälle
Jouluun on 17 yötä.Frontiers in Ecology and the Environment- lehdessä julkaistiin viime vuonna laaja tutkimus, joka tutkimus vertaili eri eläinproteiinien ympäristökuormitusta. Pienet, ulapalla viihtyvät kalat ovat tutkimuksen mukaan myös kasviproteiineihin verrattuna kaikkein ympäristöystävällisin proteiinin lähde, ja niitä syövien ruokavalio voi olla kasvis- tai vegaaniruokavaliotakin ympäristöystävällisempi.
Suomalaisten kannattaisikin syödä enemmän silakkaa. Se on viime vuosikymmeninä jäänyt lohen jalkoihin.
Nämä herkulliset silakat maistuvat leivän päällä ja perunan kanssa, joulupöydässä mutta myös arkiaamuina.
Marinoidut silakat
noin 15 annosta
Ainekset
400 g silakkafileitä
Kastike
1 ½ dl valkoista balsamiviinietikkaa
¾ dl oliiviöljyä
3 valkosipulinkynttä
1 ½ rkl tomaattipyreetä
1 rkl sokeria
2 ½ tl suolaa
1 tl sitruunan kuoriraastetta
½ tl valkopippuria
pari oksaa timjamia
Lisäksi
kapriksia
Valmistusohje
Irrota silakkafileistä nahka vetäisemällä kylki kerrallaan paksummasta päästä aloittaen.
Sekoita kastikkeen aineet keskenään. Nosta silakat tölkkiin ja kaada kastike päälle. Sulje tölkki tiiviisti ja kääntele, jotta kastike leviää tasaisesti.
Anna silakoiden tekeytyä jääkaapissa pari päivää. Kääntele tölkkiä välillä.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



