
Duudsonien Jukka Hildén palasi tauon jälkeen perheiden pariin ja huomasi, että 10 vuodessa näiden ongelmat ovat muuttuneet
Jukka Hildén arvostaa maaseutujuuriaan ja ennustaa pitkää jatkoa Duudsoneiden uralle.
Jukka Hildén vierailee yhdeksän vuoden vuoden jälkeen taas tuntemattomien perheiden luona. Kuva: Jaana KankaanpääDuudsoneista tuttu Jukka Hildén, 43, tuntuu olevan niin täynnä pikkupoikamaista intoa, että se ei voi olla tarttumatta. Syynä on Duudsonit tuli taloon -sarja, joka tekee paluun viiden vuoden tauon jälkeen.
Koko perheen tosi-tv-sarjassa Duudsonit eli Jukka Hildén, Jarno Laasala, Jarno "Jarppi" Leppälä ja HP Parviainen vierailevat kahden päivän ja yhden yönä ajan tuntemattomien perheiden luona eri puolella Suomea. He yrittävät ratkoa perheiden ongelmia kuuntelemalla ja keskustelemalla. Ohessa he tekevät duudsonmaisia tempauksia.
Jukka Hildén ei ollut mukana edelliskaudella, joten hänet nähdään sarjassa yhdeksän vuoden tauon jälkeen. Moni asia on muuttunut sillä välin.
”Viimeksi sarjaa tehdessä minulla oli yksi pieni lapsi. Nyt minulla on neljä lasta, ja elämä on kerennyt kolhimaan. Aiemmilla kausilla minun oli mietittävä jotain fiksua sanottavaa perheille, mutta nyt sain luottaa siihen, että oma elämänkokemukseni näkyy sarjassa”, Hildén pohtii.
”Aiemmilla kausilla minun oli mietittävä jotain fiksua sanottavaa perheille, mutta nyt sain luottaa siihen, että oma elämänkokemukseni näkyy sarjassa.”
Hildén on vaikuttunut perheiden tavasta ja rohkeudesta tuoda ongelmiaan tv-katsojien kuultavaksi. Sarjan ensimmäinen kausi esitettiin vuonna 2012.
Perheiden ongelmat ovat muuttuneet kymmenen vuoden aikana. Hildén on huomannut, että ongelmat kumpuavat yhä useammin vanhempien riittämättömyyden tunteista.
Sarja on saanut hänet peilaamaan omaa vanhemmuuttaan ja lapsuuttaan. Hildén toteaa, että moni asia on mennyt parempaan suuntaan hänen lapsuusajoistaan. Puhumattomuuden kulttuuri on murtumassa ja nykypäivän vanhemmat avautuvat ongelmistaan vanhempiaan ja isovanhempiaan avoimemmin.
”On hienoa, että lapsille puhutaan tunteista jo varhaiskasvatuksessa. He oppivat käsittelemään ja pukemaan tunteitaan sanoiksi. Minua kasvatettiin ylhäältä alaspäin. Jos vanhemmat huusivat esimerkiksi työstressinsä takia, niin ei sitä anteeksipyydelty, vaan ennemmin haettiin jätskit.”
Duudsoneiden menestystarina alkoi yli 20 vuotta sitten. Pitkä ura on vaatinut kovaa työntekoa, pohjalaista yrittäjäasennetta sekä kykyä kuunnella hyviä neuvoja.
Myös nuoret fanit ovat löytäneet Duudsonit. Hildén sanoo, että Duudson-tarinassa on alkamassa uusi vaihe ja ideoita on riittämiin.
”Olemme pitäneet kiinni asenteesta, että aikuisen ei tarvitse luopua lapsenmielisyydestään ja seikkailunhalustaan. Sillä tavoin olemme onnistuneet luomaan erilaista viihdettä sekä nuoremmalle että vanhemmalle yleisölle.”
Hildénissä asuu pohjalaisuus, vaikka hän on lähtöisin Helsingistä.
Hildén huomasi uuden kauden kuvauksissa, että kunnollista viihdettä syntyy vain silloin, kun heidät neljä pistetään yhteen. Hän on iloinen myös siitä, miten heistä on kehittynyt vastuullisia ja osallistuvia isejä.
”Olemme tunteneet toisemme ala-asteelta lähtien, mutta meidän lapsemme ovat tunteneet toisensa syntymästään asti. On ollut upea nähdä pikku-Duudsonius heissä.”
Hildén on syntynyt Helsingissä, mutta perhe muutti Härmään Etelä-Pohjanmaalle hänen ollessa kuusivuotias. Parhaat lapsuusmuistot ovat Härmän sukutilalta, jossa oli maito- ja lihakarjaa.
”Halusin olla mukana kaikissa maatilan askareissa. Ajoin rehua ja tein heinätöitä. Se oli lapselle mahtavaa aikaa, kun sai nauttia maaseudun vapauksista ja mahdollisuuksista.”
Hildén asuu puolisonsa ja neljän lapsensa kanssa espoolaisella omakotialueella, mutta juuret ovat syvällä Pohjanmaan mullassa.
Jukka Hildén asuu Espoossa mutta vie lapsiaan Härmän sukutilalle säännöllisesti. Kuva: Jaana Kankaanpää”Maaseudulla kasvaminen teki minusta tällaisen kuin olen. Sen takia vien omia lapsiani säännöllisesti Härmän sukutilalle, että ne juuret eivät pääse unohtumaan. Teen heidän kanssaan samoja asioita, joita tein itse lapsena maalla.”
Hildén oli sosiaalinen ja aktiivinen lapsi. Sen sai tuta myös mummolan äkäinen pässi, jolle kuusivuotias Jukka huusi niin lujaa, että pässi säikähti ja hyppäsi paapan Volvon konepellille ja naarmutti sitä.
”Paappa sanoi naureskellen, että kaksi pässiä kohtasi ja meidän Jukka voitti”.
Duudsonit tuli taloon keskiviikkoisin Nelosella.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





