Luulitko, että rypyt johtuvat vain ikääntymisestä? Iholla elävillä bakteereilla voi olla yhteys ryppyjen kehitykseen
Bakteerit ja rypyt kulkevat kasvoillamme käsi kädessä. Pöpöt eivät kuitenkaan ole ainoita ihon vanhenemiseen liittyviä tekijöitä. Lääkäri muistuttaa myös aiemmin tunnetuista ihon vihollisista, jotka kannattaa pitää mielessä.Mikrobit, nuo pikkuriikkiset meissä elävät pöpöt, ovat olleet viime aikoina kovasti tapetilla. Etenkin suolen vakioasukkailla on todettu olevan suuri vaikutus terveyteemme ja eri elimien toiminnoille.
Suolen lisäksi mikrobeja elää meissä muuallakin, esimerkiksi runsas valikoima ihollamme. Joskus ne aiheuttavat vaivojakin, mutta epäilemättä niillä on myös merkittävä rooli ihon pitämisessä kunnossa.
Voisivatko ihon bakteerit olla yhteydessä ryppyjen kehitykseen, sitä selvitettiin äsken julkaistussa tutkimuksessa.
Kosmetiikkayritykset ja maallikotkin tietävät hyvin, että kasvot heijastavat ihmisen ikää. Tosin monesti ne valehtelevat. Joku näyttää ennenaikaisesti vanhentuneelta, toinen ikinuorelta.
Ryppyisyys on ehkä keskeinen signaali iästä. Tässä tutkimuksessa oli mukana eri ikäisiä ei-tupakoivia naisia monista maista, Ranskasta tietysti, mutta myös Yhdysvalloista ja eri puolilta Aasiaa. Ikähaarukka oli 18–70 vuotta.
Heidän poskiensa iholta otettiin pumpulitikulla sivelynäyte, josta geenitekniikoilla määritettiin bakteerit. Ihoa tutkittiin lisäksi arvioimalla rypyt silmien ympärillä, mittaamalla ihon kosteutta sekä ihon läpi haihtuva vesi tarkoitusta varten kehitetyllä laitteella.
Tulokset osoittivat, että mikrobeilla oli kytkös ryppyihin ja ihon toimintaan. Ikääntyessä bakteerien lajivalikoima laajeni.
Kiinnostavasti iästä riippumatta lajivalikoiman monipuolistuminen näytti liittyvän rypistymiseen. Lajien lisääntyessä ihon läpi haihtuva kosteus väheni. Tarkempi tarkastelu osoitti myös joidenkin bakteerilajien liittyvän selvemmin ryppyihin.
Tuloksia arvioitaessa on taaskin hyvä muistaa, että kytkös ei ole sama kuin syy ja seuraus. Tässä tapauksessa voi kysyä, johtaako bakteerien muutos ryppyihin vai rypyt bakteerien muutoksiin.
Sitä paitsi 80 prosenttia ihon vanhenemisesta johtuu UV-valosta, tupakoinnista, ilman saasteista, dieetistä ja stressistä. Tosin näissäkin voivat bakteerit olla välittäjänä.
Kirjoittaja on lääketieteen tohtori.
Lähde: Frontiers in Aging
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







