Hellan kulmalla Lisäkiloja Kaukasukselta
”Ai, te olette suomalaisia”, huudahti ravintolan tarjoilija meille parisen viikkoa sitten Jerevanissa, Armenian pääkaupungissa.
”Sitten tiedän heti, mitä teille pitää tarjota”, hän jatkoi ja nappasi ruokalistat käsistämme.
”Alkuun juustoja, salaattia ja leipää, pääruuaksi ojakhuria lisukkeineen sekä kotitekoista aprikoosivodkaa”, hän luetteli.
Ojakhuri on kaukasuslainen liharuoka: sianlihapaloja ja perunaa tirisevässä öljyssä pienestä valurautapadasta tarjoiltuna.
Hyväksyimme tarjoilijan ehdotuksen. Hän hyrisi tyytyväisyyttä ja vannoi meidän nauttivan ruuasta.
Tarjoilijan mukaan suomalaisilla ei ole mitään käsitystä siitä, miltä ruuan pitää maistua. Kun olemme herkutelleet hänen ravintolansa ylpeyksillä, tiedämme!
Odottelimme ruokaa pidemmän aikaa. Se on aina hyvä merkki: ruoka tehdään itse eikä koota suomalaisittain teollisista puolivalmisteista.
Ensin tarjoilija kantoi pöytäämme lupaamansa salaatin ja kaksi kimpaletta juustoa, toinen lehmän- ja toinen vuohenmaidosta. Juustojen rasvaprosentti hipoi varmasti viittäkymmentä! Lisäksi tuli jotain, mitä emme tilanneet: mitä mainioimpia hapatettuja vihanneksia.
Hetken kuluttua mies kantoi pöytään pääruuan kahden maustekastikkeen kera. Ruokaa oli niin paljon, ettei pöytäpinta ollut riittää.
Syödessämme tarjoilija kävi kahteen otteeseen varmistamassa, että olimme ruokaan tyytyväisiä. Ja olimmehan me.
Sitä toki emme hänelle paljastaneet, että samanlaisia herkkuja olimme jo syöneet koko matkan, päivä toisensa jälkeen. Ei hänen herkkunsa meille mikään yllätys ollut.
Kuuden päivän matka toi vyötärölle kolme lisäkiloa, mutta siitä ei kannata välittää: ruoka on paras syy matkustella maailmalla.
Sitä soisi kaikille ruuan ammattilaisille. Ehkä jonain päivänä suomalaisetkin
oppivat, mitä laadukkaista raaka-aineista voisi oikeasti saada aikaan.
Juhani Reku
juhani.reku@mt1.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
