
Orpotytöstä suomalaisen omenankasvatuksen uranuurtajaksi – Alexandra Smirnoffin tarina on kuin satua
Yksi merkittävimpiä suomalaisen omenankasvatuksen uranuurtajia oli Alexandra Smirnoff. Hän oli 1800-luvulla koko Euroopan ainut naispuolinen pomologi eli hedelmäopin asiantuntija.
Kuva on Alexandra Smirnoffin teoksesta Suomen pomologiian käsikirja vuodelta 1894. Kuva: Helsingin yliopistoAlexandra Smirnoff syntyi vuonna 1838 Vaasassa kauppiasperheeseen. Hänen isänsä sukujuuret olivat Venäjällä, äidin puolen suku oli kotoisin Pohjanmaalta.
Alexandran lapsuus katkesi varhain, sillä Vaasassa riehunut kaupunkipalo tuhosi Smirnoffien perheen kodin. Pian tämän jälkeen perheen äiti menehtyi, eikä isä kyennyt pitämään lapsikatraasta huolta.
Alexandra päätyi kasvattityttäreksi Viipuriin Saarelan kartanoon, jossa hänen huoltajanaan toimi kreivitär Helene Steven von Steinheil. Kreivitär kylvi Alexandraan kiinnostuksen puutarhanhoitoon.
Kreivittären toiveesta Alexandra Smirnoff lähti opiskelemaan puutarha-alaa Ruotsiin. Siellä ollessaan hänen opettajakseen ja mentorikseen valikoitui pomologina suureen arvostukseen noussut Olof Eneroth.
Eneroth vaikuttui nuoren suojattinsa kyvyistä ja alkoi hyödyntää hänen venäjänkielentaitoaan käydessään kirjeenvaihtoa Pietarilaisen Regellin taimitarhan kanssa.
Alexandra Smirnoff puutarhassa. Kuva on 1800-luvun loppupuolelta. Kuva: Svenska litteratursällskapet i FinlandAlexandra Smirnoffista tuli ensiluokkainen pomologi, joka kiersi neuvomassa suomalaisilla hedelmätarhoilla ja julkaisi kymmeniä kirjoja, lehtiä ja artikkeleja liittyen omenapuiden hoitoon. Hän toimi muun muassa Sakari Topeliuksen henkilökohtaisena puutarhurina neuvoen Topeliuksen perhettä hedelmätarhansa hoidossa.
Alexandra Smirnoffin intohimona oli kehittää omenanviljelyä niin, että käytössä olisi Suomen ilmastoon parhaiten soveltuvia, maukasaromisia lajikkeita. Hän kiinnitti runsaasti huomiota myös viljelytekniikkaan ja omenapuille suotuisaan kasvuympäristöön.
’Åkerö’-lajikkeeseen liittyvistä runsaista muistiinpanoista on päätelty, että kyseinen lajike olisi ollut pomologille erityisen mieluinen.
Omenoiden ”äiti” omisti tiettävästi koko elämänsä rakkaalle viljelyneuvonnalle. Hän kuoli 75-vuotiaana vuonna 1913.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









