S-ryhmä paikkaa aukkoa valikoimassa –"Seksi on iloinen asia"
"Asiakas voi luottaa ostotietojensa olevan anonyymejä ja turvassa", lupaa myyntijohtaja Päivi Hole Prismasta.
Pohjoismaisessa vertailututkimuksessa kaksi kolmasosaa 20–45-vuotiaista sanoi yli kymmenen vuotta sitten voivansa kuvitella ostavansa laadukkaita seksileluja. Ostohalua heikensivät ostamisen kiusallisuus ja epäsopivat ostopaikat. Kuva: Sanne KatainenS-ryhmä alkaa tarjota aikuisten leikkeihin tarkoitettua seksivälineitä verkkokaupassaan. Hyvinvointituotteiksi laskettavien välineiden tarjontaa on ollut kilpailijoilla hyllyssä jo yli kymmenen vuotta.
Tammikuun aikana prisma.fi-verkkokaupan myyntiin on luvassa kattava valikoima seksivälineitä yksin tai kumppanin kanssa käytettäväksi. Näin kaupparyhmä vastaa vuosi vuodelta kasvaneeseen seksivälineiden kysyntään, kaupparyhmä tiedottaa.
Ostokset kerryttävät S-bonusta sen mukaan, miten paljon talous tekee hankintoja S-ryhmästä. Enimmillään bonusprosentti nousee viiteen prosenttiin, jos ostoksia tekee vähintään 900 eurolla kuukaudessa.
Seksivälineiden myynti on viime vuosina ollut sekä globaalisti että Suomessa ollut vahvassa kasvussa ja kasvun odotetaan jatkuvan vahvana myös tulevina vuosina.
Taustalla vaikuttaa lisäksi tieto kysynnän kehityksestä poikkeuksellisen kotoilubuumin keskellä.
"Pandemia-aika kiihdytti kysyntää entisestään. Muiden tuotekategorioiden myynneistä olemme nähneet, että suomalaiset ovat viettäneet paljon aikaa kotona ja omaan hyvinvointiin on haluttu panostaa. Seksi on olennainen osa kokonaisvaltaista hyvinvointia. Nyt on juuri sopiva hetki tuoda niin yksin kuin kumppanin kanssa käytettäväksi sopivia kysytyimpiä seksileluja myyntiin verkkokauppaamme", kertoo Prisman myyntijohtaja Päivi Hole.
Verkkokauppaan on tulossa yli 50 erilaista tuotetta. Valikoimasta löytyy muun muassa hieromasauvoja, pepputappeja, penisrenkaita ja muita markkinoiden suosituimpia tuotteita.
Tuotteet tuodaan Suomeen kaupparyhmän mukaan sen oman hankinnan ja tarkan laadunvalvonnan kautta. S-ryhmä kertoo myös suojaavansa asiakasdataansa vahvasti ja asiakas voi luottaa ostotietojensa olevan anonyymejä ja turvassa.
"Seksi on iloinen asia ja toivomme seksivälineiden entistä helpomman hankinnan auttavan suomalaisia itsestään ja toisistaan huolehtimisessa. Meille on tärkeää tuoda tarjolle tuotteita, jotka sopivat useimmille ikään, sukupuoleen tai kumppaniin katsomatta", toteaa Hole.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
