Palkittu dekkaristi Marko Kilpi: ”Ikävä kyllä se ei enää riitä, että kirjailija vain kirjoittaa kirjan"
Kirjailija-kansanedustaja on miettinyt uutta Undertaker-dekkarisarjaa alusta lähtien kokonaisbrändinä. Kilpi on esimerkiksi lanseerannut kirjasta inspiraation saaneen vodkan ja kahvin.

Osaston luetuimmat
- Saksanseisoja juoksi päin äestä ja takajalka jäi pelkän nahan varaan – alkoi hoitorumba, johon on upposi kymppitonni
- Viisikymppinen nainen eroaa ja ottaa oppaakseen naisopettajan, joka itse oli aikoinaan rakastunut 16-vuotiaaseen koulupoikaan
- Tutkimusten yllätystulos: Makeutusaineet eivät laihduta eivätkä ehkäise kansantauteja
- Poliitikot ja kansansuosikit esittelevät peruskoulun päästötodistuksensa – elämässä voi menestyä myös hieman heikommalla todistuksella
- Kotimaista vai Kiinan yllätyksiä?Lemmikin kohdalla vastuuttomiin ostoksiin sortuminen on liian helppoa
- Puolustusministeriksi päätynyt Antti Kaikkonen: ”Kukaan ei ole koskaan kysynyt peruskoulun todistusta”
- Lähes kaikki vuosikirjat ovat henkitoreissaan, mutta yksi klassikko vielä porskuttaa