Matti Hämäläinen valittiin uudeksi kylähulluksi
Talkoonyrkki-kunniamaininta Jorma Vänskälle.
Kaksi vuotta sitten valittu kylähullu Arja Huovinen luovutti Matti Hämäläiselle kylähullun tunnukset. Kuva: Heikki VuorelaValtakunnan 14. virallinen kylähullu on kyläaktiivi Matti Hämäläinen Äänekosken Koiviston kylältä. Kylähullu nimettiin Maaseutuparlamentissa Leppävirralla lauantaina.
Jorma Vänskä Keiteleeltä sai puolestaan Talkoonyrkki-kunniamaininnan.
Kylähullu toimii Kylähullujen killan puheenjohtajana kahden vuoden ajan, seuraavan kylähullun valintaan asti. Tehtäviin kuuluu visioida kylien tulevaisuutta ja toimia kylätoiminnan tiennäyttäjänä. Kylähullu-nimitys on pysyvä.
Hämäläinen korosti kiitospuheessaan yhdessä tekemisen ja vapaaehtoistyön merkitystä. "Yksin kukaan ei ole mitään."
Hämäläinen kehotti huolehtimaan siitä, mitä kylillä on, sen sijaan että valitetaan puutteita. "Rikas ei ole se, jolla on paljon, vaan se, jolta puuttuu vähän", hän siteerasi kuulemaansa viisautta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
