Kalevalan ensimmäisestä runosta löytyy MT:n toimittajan koko työnkuva: "Linnut liitteli sanoja, puien latvat lausehia"
Tänään vietetään Kalevalan päivää.
Mitä kertoo kuukkeli uhanalaisuustilanteestaan ja elämästään metsässä? MT:n toimittajat kuuntelevat lauluja. Kuva: Markku VuorikariTänään 28. helmikuuta vietetään Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää. Kansalliseepoksemme alkaa "mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi, lähteäni laulamahan, saa'ani sanelemahan."
Koko ensimmäinen runo kertoo sanan käytöstä ja laulujen synnystä. Siinä mainitaan myös joitain eepoksen hahmoja, joiden vaiheisiin palataan myöhemmin pidemmin.
"katoi Louhi luottehisin, virsihin Vipunen kuoli, Lemminkäinen leikkilöihin."
Maaseudun Tulevaisuuden toimittajalle ensimmäisen runon säkeet tuntuvat aina ajankohtaisilta. Siinähän on lueteltu koko työnkuva!
"Viel' on muitaki sanoja, ongelmoita oppimia:
tieohesta tempomia, kanervoista katkomia,
risukoista riipomia, vesoista vetelemiä,
päästä heinän hieromia, raitiolta ratkomia,
paimenessa käyessäni, lasna karjanlaitumilla,
metisillä mättähillä, kultaisilla kunnahilla,
mustan Muurikin jälessä, Kimmon kirjavan keralla."
"Vilu mulle virttä virkkoi, sae saatteli runoja.
Virttä toista tuulet toivat, meren aaltoset ajoivat.
Linnut liitteli sanoja, puien latvat lausehia."
"Ne minä kerälle käärin, sovittelin sommelolle.
Kerän pistin kelkkahani, sommelon rekoseheni;
ve'in kelkalla kotihin, rekosella riihen luoksi;
panin aitan parven päähän vaskisehen vakkasehen."
Juuri tällaista työ on. Toimittajien ratkottavat ja esiin nostettavat ongelmat löytyvät pelloilta, tien ohesta, vesakoista, heinikoista ja karjalaitumilta. Erä-, ympäristö ja metsätoimittajat pääsevät usein metisille mättähille ja meren aalloille kuuntelemaan lintujen liittelevän sanoja.
Toimituksessa kerälle käärittyjä sommeloita selvitellään sitten kaikkien toimituksen jäsenten voimin. Joskus jutuilla on aikaa muhia "parin aitan parven päässä", mutta suurin osa lauletaan kuulijoille mahdollisimman tuoreina.
"Niin laulan hyvänki virren, kaunihinki kalkuttelen
ruoalta rukihiselta, oluelta ohraiselta.
Kun ei tuotane olutta, tarittane taarivettä,
laulan suulta laihemmalta, vetoselta vierettelen
tämän iltamme iloksi, päivän kuulun kunniaksi,
vaiko huomenen huviksi, uuen aamun alkeheksi."
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
