Jopa 1700-luvulta olevat talot avaavat ovensa vieraille viikonloppuna Loviisassa
Loviisan wanhat talot -tapahtuma kerää Loviisaan vierailijoita ympäri Suomen. Ihmisiä saapuu myös ulkomailta kiertämään ovensa avaavia yksityiskoteja.
Loviisan tapahtuma on täysin kaksikielinen. Vierailijoita se kerää Suomen lisäksi ulkomaita myöten. Kuva: Vesa-Matti VääräLoviisan wanhat talot tuo Loviisaan viikonloppuna tuhansia vierailijoita tutustumaan nimensä mukaisesti vanhoihin taloihin. Vanhimmat ovensa avaavat talot ovat osittain 1700-luvulta.
Vuodesta 2005 järjestetyssä tapahtumassa on tänä vuonna mukana 42 yksityiskotia.
”Alussa mukana oli 15–20 taloa. Se yllätti kaikki, miten suosittu tapahtumasta tuli”, kertoo tapahtuman projektipäällikkö Roberta Roo.
Liki 20 vuoden aikana tapahtuma on kasvanut koko kaupungin kattavaksi tapahtumaviikonlopuksi. Nyt kaupungilla on antiikkimarkkinoita, toreja ja asukkaat laittavat kaduille esimerkiksi kirpputoripöytiä.
”Onhan se aika erikoinen näky näin loviisalaisesta kun kaupunki on ihan täynnä”, Roo naurahtaa.
Vierailijoita on yleensä käynyt viikonlopun aikana noin 15 000. Kaikki eivät osta maksullista lippua taloissa kiertämiseen vaan tulevat vain nauttimaan tunnelmasta.
Vierailijoita tulee ympäri Suomen. Osa tulee kauempaakin, kuten Englannista ja käy joka vuosi.
Erityisesti virolaiset ovat innostuneet tapahtumasta. Roo kertookin, että viikonloppuna Loviisaan saapuu useampikin bussillinen virolaisia tutustumaan taloihin.
Roo tähdentää, että tapahtuman tarkoituksena ei ole tehdä bisnestä vaan tapahtumaa pyörittää voittoa tavoittelematon yhdistys.
Liian suurta kasvua ei kiirettömyyden näkökulmasta ole edes toiveissa. Nykyisillä kävijämäärillä on aikaa tavata ihmisiä eikä taloja joudu kiertämään jonottamalla.
”Ideana on, että on aikaa käydä taloissa ja asukkailla olisi aikaa jutella vieraiden kanssa.”
Tausta-ajatuksena tapahtumassa on historian ja rakennusperinnön vaaliminen. Monelle asukkaalle se toimii myös hyvänä motivaattorina saada jokin remontti tai projekti valmiiksi.
”Täällä ihmiset näkee, että ei tarvitse olla upouutta ollakseen toimivaa”, Roo tiivistää tapahtuman antia.
Roon omakin koti on avoinna yleisölle.
”Ajattelen, että jos minun kotini saa yhdenkään ihmiseen käymään Loviisassa ja edesauttaa sitä, että joku haluaa tänne tulla katselemaan niin sehän on vaan hyvä. Loviisa on ihana paikka, mutta moni ei tiedä tästä”, Roo kertoo.
Monelle voi ehkä tuntua vieraalta ajatukselta avata oma koti tai mennä kiertelemään muiden koteihin. Roon kokemuksen mukaan Loviisan wanhat talot on ollut kuitenkin niin positiivinen kokemus, että harva mukaan lähtenyt jättäytyy ensimmäisen kerran jälkeen pois.
”Tämä on positiivinen hyvän mielen tapahtuma. Kukaan ei sano mitään ikävää vaan pelkkää positiivista”, Roo sanoo.
Lisää tapahtumasta:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







