Erilaiset sairaudet ja niiden vakavuuden aste vaativat täsmällisen ruokavalion ‒ esimerkiksi alentunut vastustuskyky on tärkeää huomioida
Esimerkiksi munuaisten toiminnan heikentyminen voi vaatia fosforin rajoittamista ruuasta.Jyväskylä
Ruokapalvelutyöntekijä Valtteri Lepistö annostelee vispipuuroa keskitetyn jakelun tilassa. Oikealla on vaunu, johon tarjottimet laitetaan ja joka jäähdytetään nestemäisen hiilidioksidin avulla. Kuva: Petteri KivimäkiSairaalan perusruoka tyydyttää ravitsemustarpeen suurimmalta osalta potilaista. Se on ravitsemushoitosuosituksen mukaista, mikä tarkoittaa terveellistä ruokaa, jossa on tarkasti määritelty esimerkiksi suolan, energian ja ravintoaineiden määrät.
”Se on malliesimerkki terveyttä edistävästä ruokavaliosta”, ravitsemussuunnittelija Salla Kaurijoki kuvailee.
Sen lisäksi sairaalan monenkirjavassa arjessa on perusruualle hämmästyttävä määrä erilaisia vaihtoehtoja.
Kuten ruokapalvelupäällikkö Marjaana Glad asian ilmaisee:
”Sairaalan joka ikiselle potilaalle on kolme kertaa päivässä oma yksilöity ruokatilaus.”
Erilaiset sairaudet ja niiden vakavuuden aste vaativat täsmällisen ruokavalion. Esimerkiksi munuaisten toiminnan heikentyminen muuttaa proteiinien aineenvaihduntaa. Se johtaa fosforin pidättymiseen verenkiertoon.
Fosforin saantia vähennetään välttämällä maitovalmisteita ja täysjyväviljaa. Esimerkiksi kypsytetyt juustot ja sulatejuusto ovat erityisen epäedullisia. Täysjyväviljassa on kaksi kertaa enemmän fosforia kuorittuun nähden.
Dialyysihoidossa proteiinin tarve lisääntyy.
Erilaiset sairaudet ja niiden vakavuuden aste vaativat täsmällisen ruokavalion.
Kaurijoki muistuttaa, että ruokavalio ja ruokavalinnat eivät välttämättä paranna, mutta vaikuttavat monen sairauden riskiin ja hoitoon.
Sydän- ja verisuonisairauksien riskiä vähentävät ruokavalinnat on hyvä opetella jo lapsuudessa, vaikka niihin sairastutaan tyypillisesti vasta vuosikymmeniä myöhemmin.
Keliakiaan puolestaan ruokavalio on ainoa hoito.
Sairaalassa tehdään paljon leikkauksia ja niiden jälkihoidossa voidaan tarvita nestemäistä tai sosemaista ruokaa. Nestemäinen ruoka on kevyttä ja siitä puuttuu monia ainesosia, siksi se ei sovi pidempiaikaiseen käyttöön.
Syöpäpotilaille on alentuneen vastustuskyvyn ruokavalio. Siinä minimoidaan riskit saada ruuan mukana mikrobeja. Ruoka on kypsennetty hyvin, raaka-aineet ovat mahdollisimman tuoreita ja pakkaukset vasta avattu.
Kaurijoella on tavallisen ihmisen ravitsemukseen muutama perusneuvo.
”Säännöllinen ateriarytmi ja arkiruokien valinnat kannattaa pitää kunnossa. Ruokailu on mielihyvää tuottava asia ja pidän sitä pelkästään positiivisena asiana. Turha stressi pois!”
Sydän- ja verisuonisairauksien riskiä vähentävät ruokavalinnat on hyvä opetella jo lapsuudessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







