Eläkeikään ehtinyt Kake Randelin tahkosi yli 40 vuotta tanssilavoja ja pääsee nyt lopulta uusille estradeille – ”Luvassa kaikki hitit”
1970-luvulla pinnalle päässyt suosikkiartisti siirtyy tanssilavoilta lopulta konserttisaleihin.Kake Randelin, 67, tekee uransa ensimmäisen konserttisalikiertueen keväällä.
Mäntyharjulta kotoisin oleva artisti pääsi esille vuonna 1979 Syksyn sävel -kilpailussa kappaleella En unta saa. Loppukilpailuun saakka rahkeet eivät riittäneet, mutta se esitettiin ohjelmassa Syksyn Sävelen Karsitut.
Sen jälkeen hän pääsi levy-yhtiö Finnlevyn talliin. Loppuvuodesta 1979 ilmestyi single, jossa oli kappaleet En unta saa ja Kirje kotiin. Jälkimmäisestä tuli hitti, joka teki miehestä tunnetun.
”Lähden kohti konserttisaleja innolla.”
Vaikka mies on tahkonnut lavoja jo yli 40 vuotta, uransa ensimmäiselle konserttisalikiertue käynnistyy keväällä. Maaliskuun 1. päivänä kiertue alkaa Hyvinkääsalista, ja sen jälkeen luvassa on 13 paikkakuntaa tiuhaan tahtiin lähinnä maakunnissa. Muut esiintymispaikat ovat Huittinen, Hämeenlinna, Turku, Ylivieska, Kajaani, Kuusamo, Kiuruvesi, Jyväskylä, Helsinki, Tampere, Lahti ja Lappeenranta.
”Kiertueella kuullaan kaikki hitit. Olen lähdössä kohti konserttisaleja suurella innolla”, Randelin kertoo.
Randelin on julkaissut yli 20 albumia. Radiossa ovat soineet muun muassa Nasta pimu, Tarja, Avaa hakas, Jannu huoleton, Tilipäivä koittaa ja Kielletyt tunteet.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



