Päätoimittaja muistelee: Joulumusiikkia Bagdadissa, "itseluottamus ylitti tilannetajun"

Jouni Kemppainen kuvattuna Maalaistentalon pianon ääressä. Kuva: Patrik Pelkonen

Yksi erikoisimmista joulumuistoistani liittyy omituiseen työmatkaan, joka suuntautui 25 vuotta sitten Bagdadiin. Ennen ensimmäistä Persianlahden sotaa Irak otti länsimaisia panttivankeja estääkseen läntisen liittouman hyökkäyksen. Mukana oli myös joukko suomalaisia rakennusmiehiä, joiden vapauttamista seurasimme pienen suomalaisen toimittajaryhmän kanssa.

Tunnelma paikan päällä oli ristiriitainen. Sodan uhka leijui ilmassa, huoli panttivangeista oli läsnä, Saddam Husseinin suku piti paikallisia virkamiehiä pelon vallassa eikä omastakaan poispääsystämme ollut täysiä takeita. Toisaalta hotelli oli siirtomaatyylinen ja hieno ja nuorelle miehelle matka oli muutenkin seikkailua täynnä.

Joulu oli kuitenkin tulossa. Yhtenä iltana kaipuu iski pahasti päälle ja jotain oli tehtävä. Hotellin aulassa oli komea flyygeli ja yleisöä muutenkin sopivasi paikalla. Itseluottamus ylitti tilannetajun. Korkeintaan kohtalaisena harrastelijana istuin flyygelin ääreen ja soitin, mitä luulin osaavani. Joulutunnelma syntyi kuin syntyikin.

Itselleni aulabaarin musisointi on tunnelmallinen joulumuisto. Paha maailma jäi tuolloin lobbyn ulkopuolelle. Uskon yhä, että moni koki samoin. Joulurauha oli hetken läsnä. Kovin pitkään sitä ei kestänyt. Liittouma iski muutama viikko tämän jälkeen, eikä rauhasta ole Bagdadissa ollut tämän jälkeen tietoakaan. 

Jospa jo pian joku oikea pianisti voisi soittaa siellä rauhassa. Flyygeli saattaa yhä olla paikallaan.