Ministeri Leppä uskoo metsästykseen tehoon valkoposkihanhiongelman ratkaisussa – ministeri Mikkosen mukaan häirintää ja ampumista voidaan sallia vain hyvin rajoitetusti
Ympäristöministeriö valmistelee esitystä, jonka tavoitteena on kehittää vahinkojen ennaltaehkäisyä sekä selkeyttää korvauksen myöntämiseen, maksamiseen ja valvontaan liittyviä menettelyjä.
Kansalaisaloite, jossa vaaditaan valkoposkihanhien rajoitetun metsästyksen sallimista, oli saanut yli 16 000 allekirjoitusta maanantaihin 19.5. mennessä. Kuva: Pasi LeinoValkoposkihanhiparvet ovat saaneet aikaan ennen näkemättömän suurta tuhoa syömällä viljeltyjä nurmia Pohjois- ja Etelä-Karjalassa viime päivinä.
Hanhia on laskeutunut alueelle ruokailemaan kenties enemmän kuin koskaan ennen. Ne myös viipyvät pohjoisesta käyvän tuulen ansiosta pitkään.
Maakunnan viljelijät ovat väläytelleet jopa korpilain käyttöönottoa ratkaisuna tilanteeseen.
Tilanteen ratkaiseminen on pääasiassa ympäristöministeriön käsissä, koska kyse on rauhoitetun lajin aiheuttamasta vahingosta.
Ympäristöministeri Krista Mikkosen (vihr.) mukaan hanhien viljelijöille aiheuttamia vahinkoja ei voi pitää kohtuullisina.
"Tiedän, että vahinkoja on monin tavoin yritetty vuosien ajan ennalta ehkäistä, mutta se ei ole osoittautunut mahdolliseksi. Tästä johtuen valkoposkihanhien aiheuttamia vahinkoja on korvattu valtion varoin vuodesta 1991 lähtien."
Mikkonen ottaa kantaa myös valkoposkihanhien häirintään ja ampumiseen. Hän toteaa, että rauhoitetun lajin ollessa kyseessä, häirintää ja ampumista voidaan sallia vain hyvin rajoitetusti luonnonsuojelulailla.
"Mitä tulee poikkeuslupiin, niistä päättää tapauskohtaisesti Varsinais-Suomen ely-keskus, ei ympäristöministeriö."
Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) taas uskoo metsästyksen tehoon.
"Tohmajärven poikkeusluvat valkoposkihanhien tappamiseen ovat hyvä päänavaus. Meidän pitää ottaa oppia Ruotsista ja Virosta. Siellä käytössä oleva suojametsästys on työkalu, jonka tarvitsemme. Laji ei ole enää millään lailla uhanalainen, vaan runsastunut. Siksi lintudirektiiviä olisi syytä arvioida uudelleen."
Leppä on saanut hanhiin liittyen paljon viestejä, kuvia ja videoita, ja hanhet vierailivat pari vuotta sitten hänenkin tilansa mailla.
"Ymmärrän hyvin viljelijöiden tuohtumuksen. Hallinnon pitäisi pystyä vastaamaan ongelmaan ripeästi. Korvaukset yksin eivät riitä, on oltava keinoja myös ehkäistä ongelmaa", ministeri sanoo viitaten tekeillä olevaan lakimuutokseen.
"Tilanne ei ole siitä kärsiville viljelijöille mitenkään kohtuullinen. Kukaan ei viljele hanhia, vaan ruokaturvaa, varten."
Leppä aikoo vierailla ensi viikolla Pohjois-Karjalassa tapaamassa viljelijöitä, joita hanhiongelma koskettaa.
Hän pitää hanhien metsästyksen sallimista tavoittelevaa kansalaisaloitetta hyvänä asiana. "Se osoittaa, että huoli on laaja, ja koskettaa myös kaupunkilaisia, vaikka heistä harvalla kyse on elinkeinosta, kuten viljelijöillä."
Osana käynnissä olevaa luonnonsuojelulain uudistushanketta, ympäristöministeriössä valmistellaan ehdotus hallituksen esitykseksi rauhoitettujen lajien aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta ja ennaltaehkäisystä.
Esityksen tavoitteena on kehittää vahinkojen ennaltaehkäisyä sekä selkeyttää korvauksen myöntämiseen, maksamiseen ja valvontaan liittyviä menettelyjä. Hallituksen esitys annetaan syysistuntokaudella 2020.
Lue lisää aiheesta:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


